Meta


Tuunausta ja tilaustöitä

28. helmikuuta 2007 klo 12.52
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet, Korvakorut, Lasihelmet, Rannekorut, Swarovski

“Tuunaus” tuntuu olevan muodissa – ei vain ilmiö vaan myös tuo kaamea sana. Toivoisin, että se korvattaisiin jollain kelvollisella suomalaisella sanalla, mutta sitä odotellessani esittelen erään vanhan koruni uudessa asussaan:

kelttiristi
Tämä kalkkiturkooseja & hopeaa -koru on lojunut laatikossa jo pitkään kauneudestaan huolimatta. Uusin korun ilmettä hieman lisäämällä siihen irrotettavan riipuksen ja otin korusta myös edustavamman kuvan. Melikes.

Seuraavaksi joitain tilaustöitä, osa kuvissa vielä keskeneräisenä (sillä on taottava silloin kun rauta on kuumaa – eli kuvattava silloin, kun valo on parhaimmillaan):

solmut02
Solmukoru puuvillanauhasta, mustista onyxeista ja vaaleanpunaisista kissansilmähelmistä

solmut03
Solmukoru puuvillanauhasta ja fancy-jaspiksista

pietersiittiriipus03
Toinenkin pietersiittiriipus, kuvassa vielä ilman nauhaansa

twigs-jasper
Twigs-korvakorut ocean- ja fancy-jaspiksesta (koska ocean-jaspista minulla ei ollut tarpeeksi montaa pientä pyöreää helmeä). Nämä onnistuivat toteutuksensa puolesta huomattavasti paremmin (ja vähemmällä tuskailulla) kuin alkuperäiset Twigs-korvikseni.

sinisavyt
Rannekoru lasihelmistä, makeanvedenhelmistä, hopeasta ja Swarovskin kristalleista.

Briolettikukkia

24. helmikuuta 2007 klo 16.27
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet

Rohkaistuin vihdoin kokeilemaan sitä toistakin ostamaani Eni Okenin kukkaohjetta (Briolette Flower Pendant), jota Anu oli käyttänyt. Oli positiivinen yllätys tajuta, ettei riipuksen teko loppujen lopuksi ollutkaan niin hankalaa kuin kuvittelin. Jouduin tosin karulla tavalla huomaamaan, että kun Eni korostaa pienten helmien oikean koon olevan ehdottoman tärkeää, hän on tosissaan: yksi riipus meni pilalle vääränkokoisten helmien takia. No, onneksi hopealankaa ei mennyt haaskuun kovin paljoa.

Näihin riipuksiin jää koukkuun ihan käsittämättömällä tavalla! Mieli tekee vain tehdä lisää ja lisää – mutta jossain vaiheessa loppuvat brioletit… ja pienet hopeahelmet. Snif.

brioletteflower-squartz
Ensimmäinen versio. Pulleat savukvartsipisarat ja pyöreitä granaatteja.

brioletteflower-squartz03
Toinen versio. Heittäydyin uhkarohkeaksi ja kokeilin viidellä terälehdellä (ja se oli kyllä selkeästi hankalampaa!). Tällä kertaa käytin litteitä särmikkäitä savukvartsibrioletteja, ripustuslenkissä on granaatteja ja keskustana ruusukvartsi.

brioletteflower-fluorite
Läpikuultavat, vihertävät fluoriittipisarat, pieniä peridootteja ja pyöreä keltainen fluoriitti. Tämä kukka on hieman edeltäjiään pienempi.

Lisäksi muutama päivä sitten vääntelin kierteisiä linkkejä Matrixia katsoessani. Tuloksena tällainen kaulakoru:

carnelian-kk

Tavallaan olen tästä karneolikorusta mahdottoman ylpeä. Se on periaatteessa ihan peruskamaa: kierteisiä linkkejä, korukiviä, lukko edessä, lukossa riipus… mutta minulle itselleni se on taas yksi selkeä esimerkki siitä, miten paljon olen kehittynyt. Tämä ei ole mikään koppava “olen parempi kuin muut” -harhakuvitelma, vaan iloa siitä, että olen parempi kuin minä itse vuosi sitten: aikoinaan minä inhosin kierteisiä linkkejä, koska niistä oli niin vaikea saada tasakokoisia ja siistejä. Se, että nyt saan aikaan tasaisia ja kauniita linkkejä television ääressä elokuvaa katsoessani, on minulle iso ilon aihe :)

Lopuksi vielä toinen versio Love knots -solmukorusta – tällä kertaa käytin vain pyöreitä helmiä.

loveknots02

Foorumiongelmia

23. helmikuuta 2007 klo 14.53
Luokat: Yleinen

Foorumilla on tällä hetkellä tietokantaongelmia, joille minä en osaa yksinäni tehdä yhtään mitään (ai miten niin tumpelo?). Oikosulku.netin ylläpitoon on jo otettu yhteyttä, joten juuri nyt en voi tehdä muuta kuin odotella. Tällä välin olisi luultavasti fiksuinta, jos foorumilla ei kauheasti edes yritettäisi kirjoittaa uusia viestejä.

Klo 21.07: Palvelimen ylläpito korjasi ongelman rivakasti päästyään koneen ääreen. MySQL oli kuulemma jostain syystä korruptoinut foorumin tauluja ja niille piti käydä sanomassa notta “repair”. Kolminkertainen eläköön-huuto ja paljon virtuaalipullaa Markukselle – eikös vaan, helmihullut? :D

Lisää kukkasia

22. helmikuuta 2007 klo 13.12
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet, Korvakorut

Eilinen Eni Oken -kukkariipus koukutti minut ihan totaalisesti noihin riipuksiin. Pakko.. saada.. nykertää.. lisää..! Mutta ennen kuin näytän muita kukkia, tarjolla on kuva amatsoniittikukkasen taustapuolesta, AnneKan pyynnöstä:

amatsoniittikukka-tausta

Kuten näkyy, riipuksen taustapuoli on itse asiassa hyvin siisti. Tämä ei tietenkään ole niinkään minun ansiotani kuin Enin, joka on velho alallaan. Kukka on suunniteltu niin hienosti, että juuri missään ei näy ylimääräisiä lankoja. Ainoa poikkeus on keskushelmen alapuolelle jäävä kiinnityslanka, joka jää väkisinkin näkyviin ja jota ei voi edes koristella kierteillä kuten keskushelmen yläpuolelle jäävän langan.

Seuraavaksi tein kukkasen Flower sugilitesta, ja tälläkin kertaa keskushelmenä on fancy jasper, koska se on niitä harvoja kivilajeja, jota minulla on 10 mm:n koossa*. Hopeahelmien sijasta käytin tällä kertaa siemenhelmiä tuomassa lisäväriä, lankana käytin ensimmäisestä kukasta poiketen 0,3 mm:n lankaa – sillä kukan tekeminen oli helpompaa, mutta lopputulos ei ole yhtä napakka.

flowersugilite-kukka

Sitten kolmas – ja toistaiseksi viimeisin – kukka. Se on näistä kolmesta kaikkein onnistunein joka suhteessa, vaikka sen värit eivät ole erityisen… kukkamaiset. Terälehtinä on Blue Pearl Larvikitea (jossa näkyy sopivasta kulmasta kivoja välkähdyksiä) ja keskustana on labradoriitti.

bluepearl-kukka

Kukkariipuksista toisenlaisiin kukkiin! Minulla ei ole yleensä ollut tapana esitellä keskeneräisiä töitä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen, koska keskeneräisyys on onnettoman sattuman tulosta. Tein seuraavan setin hopeasta ja amatsoniitista, mutta jostain syystä amatsoniittikukkien kiilto kärsi selkeästi patinoinnista. Siispä minun on keksittävä jokin keino kiillottaa kivet, tai joudun vaihtamaan niiden tilalle jotain muuta… Tässä kuitenkin tuo kovan onnen korusetti sellaisena kuin se nyt on:

amazoniteflower-kk

amazoniteflower-kr

Lopuksi vielä aiemmin esittelemäni Fancy jasper -sydänkorvakorut, nyt patinoituna:

jasperhearts-red-ox


* Mikä onni, että yksi niistä harvoista kivilajeista, joita minulla on tuossa koossa, on nimenomaan fancy jasper, jossa on niin paljon eri värisävyjä! Pelastus!

Riipuksia

21. helmikuuta 2007 klo 14.07
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet

Muutama päivä sitten Anu teki Eni Okenin ohjeella suloisen briolettikukkariipuksen. Samaa ohjetta olen minäkin monesti himoiten katsonut, mutta vasta Anun innoittamana uskaltauduin ostamaan. Samalla kertaa hypähti ostoskoriin myös Beaded Flower Pendant -ohje, jota päätin kokeilla ensin (koska se näytti vähemmän pelottavalta).

Ripustuslenkkiin en ole täysin tyytyväinen, mutta muuten riipuksesta tuli mielestäni todella sievä. Ja hei, se oli ensimmäinen yritykseni! Terälehdet ovat amatsoniittia, keskellä on fancy-jaspis.

enikukka

Toinen tekemäni riipus on yksinkertaisempi: siinä on ainoastaan pari pietersiittiä ja hopeaa. Pietersiitti-parkaa on minusta usein syyttä suotta parjattu ei-inspiroivaksi kiveksi, sillä se on parhaimmillaan todella upea materiaali.

pietersiittiriipus

Molemmat riipukset ovat mustassa nauhassa, joka on kai neopreenia. Se on siis kumia – todella mukavan tuntuista, taipuisaa ja vähän joustavaa materiaalia. Sopii minusta mainiosti riipusten kanssa käytettäväksi, mutta sitä en tiedä, aiheuttaisiko se oireita kumiallergikolle. Onko jollakulla parempaa tietoa?

Taas flunssassa…

18. helmikuuta 2007 klo 22.08
Luokat: Hopea, Korukivet, Korvakorut

Kiitos tämän talvikauden noin viidennentoista karmean räkätaudin, en kyennyt viikonlopun aikana mihinkään näitä vaativampaan:

pearlcluster-kr
Vihertävänsinisiä (tai sinertävänvihreitä?) makeanvedenhelmiä ja pikkuisia peridootteja

jasperhearts-red
Juotetut sydämet ja punasävyiset fancy jasper -sydämet

jasperhearts-green
Juotetut sydämet ja vihreät fancy jasper -sydämet

Ihanat helmirondellit!

16. helmikuuta 2007 klo 12.47
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet

Aina joskus vastaan tulee sellaisia helmiuutuuksia, joita ei kerta kaikkiaan pysty ohittamaan. Onneksi minulla oli muutenkin tilattavaa HelmiQ:sta, joten pääsin uutuushelmiin käsiksi todellisen syyn varjolla. Tilasin pääasiassa puuvillanauhoja ja french wirea, mutta koriin hyppäsi kuin itsestään HelmiQ:n uusia makeanvedenhelmiä – ja niistä helmistä syntyi eilen tämä setti:

antoinette-kk

antoinette-kr

Nuo helmirondellit ovat mahdottoman suloisia, joten niitä oli pakko saada käyttää heti. Kaulakorun kuvaan en ole erityisen tyytyväinen (stop the press!), mutta samaa voi sanoa melkein kaikista tapauksista, joissa olen yrittänyt kuvata roikkuvaa kaulakorua…

Tähän seuraavaan koruun sain idean kauan sitten, mutta sopivien materiaalien hankkiminen vei niin pitkään, että joku toinen ehti toteuttaa samantapaisen korun ensin. Great minds think alike! Loppujen lopuksi Papen kaunis koru ei kuitenkaan näytä kauhean samankaltaiselta, vaikka perusajatus on sama. Tätä korua varten opettelin ihan uuden solmutyypin, ns. rakkauden solmun:

loveknots

Huolimatta siitä, että inhoan syvästi tässäkin korussa käytettyjä liimattavia nauhapäätteitä, olen koruun tyytyväinen. Siitä tuli kivan pirteä! Pituutta korulla on noin 50 cm, ja kivinä siinä on mustaa onyxia ja kalkkiturkoosia.

Päätöksiä firman sisällä

15. helmikuuta 2007 klo 16.53
Luokat: Helmihulluus, Hopea, Kaulakorut, Ostokset

Firman talousosaston päällikkö (= minä) on nyt vahvasti sitä mieltä, että kaikenlaisten ei-välttämättömien ihanuuksien osteluun on tultava vähäksi aikaa stoppi. Taiteellisen osaston johto (= minä) on asiasta pahoillaan, mutta myöntää toimenpiteen tarpeelliseksi. Tuotantoyksikön johto (= minä) puolestaan lupaa tehdä parhaansa entisten ihanuuksien muuttamiseksi tuottavampaan muotoon.

Tänään tulivat Bali handmade -kimpan ihanuudet, ja pienehkö krapula vaivaa nyt helmihullua. Yksikään näistä ostoksista ei nimittäin ollut järin tarpeellinen (toisin kuin ne puuvillanauhat ja french wiret yms. jotka laskeutuivat tänään kotiin HelmiQ:sta), niin kauniita kuin saamani aarteet ovatkin. Tässä joitain kuvattuna:

balihandmade02

balihandmade01

***

Eilen elämä opetti taas karulla tavalla helmihullulle, että ylpeys useimmiten käy lankeemuksen edellä. Aloin solmia uutta helminauhaa silkkilankaan aikomuksenani selvittää, käykö touhu nyt sukkelammin kuin edellisellä kerralla (jolloin korun valmistuminen vei nelisen tuntia!). Aikaa oli kulunut noin tunti, kun helmihullu ilahtuneena totesi korun olevan jo puolivälissä. Mikroskooppisen hetken ajan ehdin tuntea iloa ja ylpeyttä, kunnes epämääräinen rapina ja kolina palautti minut maanpinnalle. Helminauhan jälkimmäisen puolikkaan helmet olivat juuri pudonneet langasta ja levinneet pitkin lattiaa.

Huokaus.

No, loppujen lopuksi koru valmistui selkeästi edeltäjäänsä nopeammin. Kaipa minä sitten kehityn! Tällä kertaa korun lukko ja riipus -osuus on samanlainen kuin Sirun ihanassa korussa, johon linkkasin jo edellisessä merkinnässä.

knotted-green

Solmeiluharjoituksia

13. helmikuuta 2007 klo 12.39
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Rannekorut

Yleisön pyynnöstä – tai lähinnä vaatimuksesta – vaihdoin sydänrannekoruun erilaisen salpalukon. Olkaapa hyvät:

valentine02

Kuva on taas melko kaamea (pelkkää hopeaa on pahuksen vaikea kuvata!), mutta voin vakuuttaa, että ranteessa tuo koru on sangen suloinen. Pitänee yrittää kuvata.

Tein aiemmin esittelemäni solmitun helminauhan silkkilangalla, jossa oli kaksi neulaa. Eilen päätin sitten ruveta tekemään seuraavaa yhden neulan langalla. Siitä seurasi runsaasti ärräpäitä. Perinteinen tekniikka ei onnistunut, ei sitten millään, ja lopulta pilasin ainoan turkoosinsinisen lankani. Solmitun helminauhan viheliäisyys on siinä, että kun yhdenkin solmun teet pieleen, on koko hemmetin koru pilalla.

Tarvittiin kahvia ja vauvaterapiaa alakerrassa sekä runsaasti ajatustyötä, ennen kuin keksin toisenlaisen tekniikan, joka saattaisi toimia. Kivuttuani takaisin kotiin rupesin testailemaan seuraavalla silkkilangalla suhteellisen varmana siitä, että pilaisin senkin. Noin neljän tunnin uurastuksen jälkeen minulla kuitenkin oli käsissäni tällainen:

knotted02

Tällä kertaa riipus on papukaijalukolla kiinni salpalukossa, joten riipuksen voi halutessaan irrottaa. Tämä idea lähti Sirulta, mutta kiinnitin riipuksen hieman eri tavalla.

Päättelyä lukuunottamatta (ja sekin on suht siisti) jälki on tasaista ja kaunista, vaikka itse sanonkin. Olen hyvin tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi kaulakorun viemään aikaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa – eiköhän se solmeilu siitä nopeudu kun vähän treenaan. Seuraava helminauha on jo suunnitteilla…

***

Muokkaus: Tässäpä vielä kuva hopeaketjusta ranteessa.

valentine-ranne

Be my Valentine

10. helmikuuta 2007 klo 16.35
Luokat: Hopea, Rannekorut

Juotin tällaisia sydämiä aiemmin korvakoruja varten, mutta tulin myöhemmin ajatelleeksi, että sydämen rakenne soveltuu mainiosti myös ketjuun. Eilen sitten aikani kuluksi juotin lisää sydämiä ja tein niistä lähestyvän ystävänpäivän hengessä tämän ranneketjun:

valentine

En onnistunut päivänvalossa saamaan ketjusta yhtään edustavaa kuvaa – pitänee kokeilla illalla keinovalossa uudelleen. Joka tapauksessa ketju on luonnossa mielestäni todella sievä, ja se asettuu kauniisti ranteeseen.

Julia oli tehnyt itse erilaisia salpalukkoja. Sattumalta tuli tässäkin osoitteessa eilen tehtyä salpalukkokokeiluja, mutta kovin onnistuneiksi en niitä sanoisi. Alla huonossa sekavalossa otettu kuva aikaansaannoksistani. Ne ovat hieman vinoja, tappien päät on vasaroitu vähän miten sattuu ja niin edelleen. Totesin, että taidan vastaisuudessakin ostaa salpalukot ihan valmiina…

toggles