Ongelmat riipusten liimauksen kanssa jatkuvat valitettavasti vieläkin. Tilanne on nyt kuitenkin sikäli parempi, että kaikki riipukset eivät kupli. Viimeksi tekemistäni kahdeksasta neljään ilmaantui ilmakuplia, mikä on toki edistystä. Turhauttavaa tämä on silti – lakkaa menee haaskuun ajasta puhumattakaan. Mutta ah ja voi, luovuttaakaan en haluaisi, sillä onnistuessaan riipukset ovat välillä todellisia helmiä vaikka itse sanonkin.

Tällä kertaa esittelyssä varsinainen kameleontti: käytin nimittäin lakkoja, jotka vaihtavat väriä katselukulman mukaan. Tämä riipus on ainakin omasta mielestäni todella kaunis, eikä se saanut purkutuomiota, vaikka siinä yksi pikkuinen ilmakupla onkin.

Riipuksia on nyt ainakin toistakymmentä odottamassa myyntiin pääsyä, mutta luultavasti kuvaan ne vielä kertaalleen uusiksi, koska aiemmat kuvat eivät mielestäni ole riittävän hyvät (mitä, minäkö perfektionisti?).

Toivottavasti kaikilla lukijoilla oli oikein mukava ja onnistunut joulu. Toivottelen omasta puolestani nyt hyvää uutta vuotta – tuokoon 2012 paljon hyvää tullessaan!

Aika harvoin on koko koruilu-”urani” aikana harmittanut yhtä kovasti kuin joskus noin viikko sitten. Tajusin, että suurin osa tekemistäni kynsilakkariipuksista oli täysin myyntikelvottomia. Iso määrä työtä ja materiaaleja täysin ketuille. Ja kamalinta oli, että osan riipuksista olin jo ehtinyt myydä.

Kävi nimittäin ilmi, että valitsemani liima alkoi tehdä riipusten lasien alle ilmakuplia vasta muutamia päiviä liimauksen jälkeen. Kuvittelin vuorokauden olevan riittävä aika liimauksen kelvolliseen kuivumiseen, mutta ei – liuotinpohjainen liima järjesti kivan kakkakepposen ja pilasi lähes kaikki riipukset lukuunottamatta niitä, jotka olin tehnyt vesimarmorointina.

Kukaan asiakkaista, joihin otin yhteyttä, ei kuitenkaan halunnut palauttaa riipusta vaan ne kelpasivat kuplineen päivineen, mutta tekijää itseään kuplat häiritsivät niin hirveästi, että kaikki myymättömät riipukset vedin välittömästi kaupan puolelta pois. Pelkäsin, että materiaalit olivat menneet haaskuun, mutta kaikeksi onneksi muutamien tuntien liotus asetonissa auttoi: sen jälkeen lasien irrotus onnistui ja sekä riipuspohjat että lasit sai puhdistettua uutta käyttöä varten. Haaskuun meni siis ainoastaan kynsilakkaa (byääähh!) ja runsaasti aikaa (snif…).

Nyt käytössä on toisenlainen liima, ja olen varovaisen optimistinen. Jostain kumman syystä kulmikkaat riipukset aiheuttavat edelleen ongelmia, mutta pyöreät näyttäisivät nyt onnistuvan ilman kuplia. Yksikään riipus ei kuitenkaan enää pääse myyntiin ilman useamman päivän karanteenia, jotta voin olla varma siitä, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Tässä hätnäppää otettu kuva parista karanteeniriipuksesta, ettei merkintä jäisi ilman kuvia:

Toivon todella kovasti, että nyt onnistuu :)

Kynsilakka, nimittäin.

Viimeaikaisissa korukokeiluissa olen päässyt tekemään tuttavuutta ihan uuden materiaalin kanssa, sillä sain juuri valmiiksi erän kynsilakkariipuksia. Idea ei ole sinänsä oma, sillä amerikkalaiset ovat tämänkin erikoisuuden takana, mutta sikäli kun tiedän, kynsilakkariipuksia ei Suomessa vielä kukaan tee. Yksivärisiä lakkasormuksia olen nähnyt jossakin kynsiblogissa.

Minua ei kuitenkaan kiinnostanut tehdä yksivärisiä lakkariipuksia, vaikka vessan peilikaapista joitakin mykistävän kauniita lakkayksilöitä löytyykin. Halusin käyttää enemmän värejä ja erilaisia lakkoja sekä kokeilla erilaisia tapoja kuviointiin, jotta lopputulos olisi varmasti uniikki – jotain, mistä en edes itse pystyisi tuottamaan kopiota. On ihanaa voida tarjota ostettavaksi koru, jollaista ei taatusti löydy mistään muualta maailmasta. :)

Muun muassa tällaisia on syntynyt:

Hanami

Venus

Syvyyksissä

Galaksien halki

Jokaiseen koruun on käytetty 3-7 eri lakkasävyä. Halvaksi riipusten tekeminen ei kyllä tule, jos erikseen niitä varten rupeaa ostamaan kynsilakkoja, mutta jos lakkapulloja omistaa valmiiksi ison määrän, tilanne on tietysti toinen.

Ensimmäistä riipusta aloittaessani kuvittelin, että homma olisi hyvinkin helppoa ja hauskaa, mutta luulo ei ollut tiedon väärti. Hauskaa ja innostavaa puuhaa se ehdottomasti on, mutta erilaisia sudenkuoppia on paljon. Erilaiset lakat käyttäytyvät eri tavalla, niillä on erilainen viskositeetti ja ne eivät välttämättä sekoitu siten kuin olit toivonut. Välillä lopputulosta ei voi lainkaan ennustaa, joskus kaikki menee juuri kuten suunnitteli.

Lasin liimaus on ainakin toistaiseksi ollut kaikkein ongelmallisinta. Liimoja on hirveästi erilaisia eivätkä kaikki sovellu lasille ja metallille. Lopulta päädyin testaamaan valitsemaani liimaa tiputtamalla riipuksia julmasti keittiön kovalle laminaattilattialle nähdäkseni, irtoaako lasi. Lisäksi olen tähän mennessä oppinut, että liima voi tuhota lakkauksen kuvioinnin, jos työvaiheita ei tee juuri oikein.

Mutta yhtä kaikki: kivaa puuhaa ja valmiit riipukset ovat ainakin omasta mielestäni todella kauniita. :)

Pikainen kurkistus uusiin juttuihin. Hopean hinnan ollessa suorastaan pilvissä tekee mieli tutustua muihinkin materiaaleihin. Ja tällaista on nyt työn alla:

Riipuksia on tulossa enemmänkin, mutta vasta tämä on niin valmis, että on saatu kuvattuakin pikaisesti. Tämä jos mikä on ainakin taatusti uniikki.

Kuten sanottu: ei enää NERIK*-laatikkoa. Kaivoin esiin jo useamman vuoden ajan hillotut upeat valkeat makeanvedenhelmet sekä kauniin kvartsibrioletin ja nykersin tämän yksinkertaisen mutta mielestäni kauniin kaulakorun.

Kuiskauksia (uniikki)

___
* Näitä En Raski Ikinä Käyttää

Tämä rannekoru valitsi itse materiaalinsa, eikä tekijän tarvinnut juuri edes pysähtyä miettimään. Kädet etsivät kuin automaattisesti merensinisiä säröakaatteja ja kauniita akvamariineja, muutaman kirkkaan ja välkkyvän vuorikristallin, hopeisen merihevosen… tuloksena uniikki Aaltojen laulu.

Korun kuvaaminen oli hankalaa, koska tyhmyyttäni laitoin sen valkealle alustalle, mutta kun tarpeeksi kauan räpsi, niin kyllä sieltä kuvien joukosta muutama kelvollinen löytyi :)

Jos olen jo jotakin ehtinyt huomata niin sen, että työaikaa on olemattoman vähän. Sitä vähentää entisestään se tosiseikka, että kaikki tavarat on ehdittävä myös visusti pakata pois ennen kuin lapset heräävät, tai kallisarvoiset helmet ovat pian pitkin asuntoa, poikanen juoksee ympäriinsä pihdit kädessään ja pikkusisko imeskelee mietteliään näköisenä valmista korua kuolavana suupielestä valuen.

Työajan vähäisyys vahvistaa sen, mitä vähän etukäteen ajattelinkin: on pakko hyväksyä ja ymmärtää se, että tällä hetkellä päätyöni on olla äiti ja yrittäjyys on sivutoimi, jota tehdään sen verran kuin ehditään ja jaksetaan. Siksi nyt tekee mieli keskittyä tekemään vain sitä, mikä inspiroi ja innostaa.

Luulen, että tästä eteenpäin koruni painottuvat selkeämmin yksittäiskappaleisiin. Mielessä on kyllä yksi pieni ja yksinkertainen korvakorusarja, mutta muuten tässä vaiheessa haluaisin keskittyä tekemään uniikkia… Ei niinkään mitään monimutkaista ja jäljittelemättömän ainutlaatuista kuin tietyn hetken ja tunteen synnyttämiä koruja. Jotain mikä syntyy kun on syntyäkseen, mutta jota ei väkisin synnytetä toista kertaa.

Toinen asia, jota olen ehtinyt pohdiskella tällä viikolla:

Ei enää NERIK-materiaaleja.

Kyllä, luit ihan oikein. Ei enää materiaalien hilloamista. KAIKKI käyttöön, niin hillotuimmat hopeahelmet kuin kauneimmin säihkyvät brioletitkin. Laidasta laitaan. Ne materiaalit eivät kasva korkoa, vaikka kuinka odottaisin.

Saapa nähdä pitääkö tämä päätös.

Lopuksi yksinkertainen epäsymmetrinen kaulakoru, johon täysin säälimättä käytin melkein kokonaisen nauhan luonnollisen värisiä karneoleja. Uniikki.

Kylläpäs alku onkin hankalaa! Tuntuu siltä, kuin en olisi ainakaan vuoteen koskenutkaan pihteihin… hei, sehän pitää paikkansa – en olekaan! Kädet eivät meinaa muistaa, mitä piti tehdä ja miten työkaluja käytetään. Pitää lähteä liikkeelle ihan perusasioista, niistä pienistä yksinkertaisista mutta sievistä jutuista.

mustaa onyxia, balin hopeiset kalotit, Swarovskin kristallit

israelilaista hopeaa olevat emmental-elementit ( ;) ), melkein mustia makeanvedenhelmiä

yksinkertainen ranneketju, jota koristaa fasettihiottu savukvartsi ja suloinen pullea hopeasydän

Näillä aloitellaan! :)

Äitiysloma on nyt ohi ja on aika palata töiden pariin, ainakin sen verran, mitä hoitovapaalla ehtii. Kotitilanne on tällä hetkellä se, että lapsista isompi on hoidossa kolmena päivänä viikossa ja pienempi silppuaa lattialla Hullujen Päivien katalogia tätä kirjoittaessani. Työaikaa tulee olemaan vähän, mutta kädet odottavat innokkaasti pääsevänsä taas näpertelemään, luomaan jotain – toivottavasti – kaunista. Suunnitelmissa on kokeilla myös ihan uudenlaisia juttuja, joihin on jo materiaalitkin tilattu. Niitä odotellessa…!

Verkkokauppa on nyt taas auki, mutta toistaiseksi vielä vanhalla varastolla. Uusia juttuja alkaa toivottavasti pikku hiljaa ilmaantua sekä tänne blogiin että kaupan puolelle.

Täällä Helmetissä on ollut hirmuisen hiljaista jo puolisen vuotta, ainakin koruaiheisten merkintöjen suhteen. En ole ikinä aiemmin ollut näin kauan poissa helmien ja hopeiden ääreltä. Koko tänä aikana olen muistaakseni tehnyt vain yhden ainoan korun: pujotin kuminauhaan mustia onyxeja rannekoruksi, jonka avulla imetysdementiapäissäni muistan, kummasta rinnasta on seuraavaksi tarkoitus vauvaa syöttää.

Elämä kahden ihanan lapsen äitinä on ollut niin kiireistä ja kaiken energian nielevää, että en ole oikeastaan missään vaiheessa edes kaivannut korupöydän ääreen. Ehkäpä se kertoo siitäkin, että harrastus ja työ helmien äärellä on monen vuoden ajan ollut siinä määrin intensiivistä, että nyt on tauko paikallaan. Lopettaa en toki aio, sillä rakkaus korujuttuja kohtaan on juurtunut jonnekin hyvin syvälle, mutta juuri nyt on hyvä näin.

Käsillätekijät tuppaavat kuitenkin kuulumaan kategoriaan “Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi”, joten ihan ilman käsitöitä en ole näitä kuukausia viettänyt. Elvytin harrastuksen, joka oli minulle tärkeä niihin aikoihin, kun aloin odottaa nyt jo yli kaksivuotiasta pojanviikariani: ATC:t. Helmi- ja maaliskuun aikana on valmistunut jo yli 60 korttia, ja toivon saman tahdin jatkuvan myös tulevina kuukausina :)

ATC-harrastus on ihanan palkitseva, sillä paitsi että siinä saa luoda itse pieniä .. no, taideteoksia (vaikka sana on ehkä vähän suuri tässä tapauksessa), siinä saa helposti yhteyden muihin harrastajiin – ja sitä kautta myös usein ihanaa postia eri puolilta maailmaa. Kun aloitin tämän harrastuksen muistaakseni vuonna 2007, oli suomalaisia ATC-harrastajia paljon. Nyt innostus tuntuu menneen Suomessa ohi, sillä suomalaisia vaihtokumppaneita on ollut aika hankalaa löytää. :/ Onneksi Flickrin kautta löytyy lukemattomia ulkomaalaisia harrastajia.

Jos joku teistä tämän blogin lukijoista on kiinnostunut kokeilemaan, kannattaa tarttua rohkeasti tuumasta toimeen. Korttien tekeminen on hauskaa! Tekniikka on vapaa, ainoastaan koko on tarkkaan määritelty (64 mm x 89 mm). :)