Meta


Makeanvedenhelmiä ja tiedotusta

16. huhtikuuta 2010 klo 11.49
Luokat: Rannekorut, Yleinen

Ihan ensimmäiseksi pientä tiedotusta:

Verkkokaupassa on ollut nyt poikkeuksellisesti myynnissä myös kivihelmiä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole aloittaa minkäänlaista helmi- tai korutarvikekauppaa, tai edes erityisen säännöllistä helmimyyntiä. Minulta ei siis valitettavasti kannata tiedustella mitään erityisiä materiaaleja tai tarvikkeita.

Tulen jatkossakin luultavasti myymään kaupan kautta helmiä silloin, kun tukusta tilatessani olen “Vähintään 10 nauhaa” -tilausmäärien takia joutunut tilaamaan selvästi enemmän kuin mille minulla itselläni on käyttöä. Kaupan puolelle päätyvät helmet ovat siis omia ylijäämiäni, ja siksi niitä on aina vain rajoitettu määrä tilapäisesti myynnissä. Kun helmet loppuvat, samanlaisia ei tule enää uudestaan (ellen joskus kuukausia myöhemmin tajua tarvitsevani lisää samanlaisia… :P)

***

Flunssa on viihtynyt kaverinani jo yli puolitoista viikkoa. Puolikuntoisena olen keskittynyt tekemään lähinnä nättejä peruskoruja, koska niihin on energia riittänyt ja koska makeanvedenhelmet ovat kiljahdelleet laatikoistaan. Mix-sarja edustaa siis ihan perus-perus-rannekoruja: makeanvedenhelmiä ja pieniä hopeahelmiä. Suloisia ja konstailemattomia koruja, ainakin minusta.

3x Mix Candy
Mix Karamelli x3

Mix Blue, Mix Fuchsia
Mix Sininen, Mix Fuksia

Mix Cream, Mix Brown, Mix Green
Mix Kerma, Mix Ruskea, Mix Vihreä

« Uusia rannekoruja
Kain »

 

 

Jätetty 10 kommenttia »

  1. ninni, 16.4.2010 klo 12.15

    Ui ui ui uiii… On niin kaunista etten sanotuksi saa edes mv-helmi sentään! Tekee niin itselläni mieli tehdä! =)) Kauniita ovat, niin kauniita, jok ikinen!!


  2. Mags, 16.4.2010 klo 12.58

    Voi miten ihanat sekoitukset! Karamellimixissä on todella hienot värit *lurps*


  3. Amalia, 16.4.2010 klo 14.25

    Ihanat herkku mixit. Vaatii kyllä hyvää värisilmää ja sitähän sulla on.


  4. Sara, 16.4.2010 klo 22.08

    Nää on kyllä tosi kivoja ja söpöjä peruskoruja!


  5. inkku, 17.4.2010 klo 9.32

    Karkkimixejä, nam! ;)


  6. Kipa, 17.4.2010 klo 12.37

    Ihania, suloisia jokainen!


  7. Outi, 18.4.2010 klo 23.45

    Kiitokset kaikille! :)


  8. Petra, 22.4.2010 klo 23.13

    Me oltiin kanssa flunssassa melkein 2 viikkoa, nyt vihdoin tytön kanssa melkein terveiden kirjoissa. Tsemppiä, toivottavasti olette pian terveitä!


  9. Anne, 25.4.2010 klo 12.06

    Näistä mää tykkään.


  10. Leena, 14.5.2010 klo 11.51

    Mix ruskean uusi ja erittäin onnellinen omistaja kiittää kauniisti tekijää. Aivan ihastuttavat värit :)


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI