Be still my… oops

16. helmikuuta 2010 klo 21.55
Luokat: Ă„HH, Hopea, Kaulakorut, Korukivet, Rannekorut, Swarovski

Ă„HH 16 ja samalla Music of the Soul -sarjan kolmas koru. Kaveri tilasi tämän itselleen jo ennen kuin oli nähnyt korua tai edes tuota laattaa – ihan vain tuon tekstin perusteella. Senpä vuoksi hänellä oli mahdollisuus myös valita, millaisen värimaailman hän koruun haluaisi. Toiveena oli sinistä, joten sinistä sitten myöskin käytettiin. Swarovskin helmi ja kristalli, makeanvedenhelmi, vuorikristallikukka, musta onyx ja Balin hopeahelmi ovat kaikki sulassa sovussa tämänkertaisessa korussa.

Valitettavasti tuon laatan tekstin kanssa kävi pieni kömmähdys: lause oli jäänyt mieleeni joskus ajat sitten, kun kuuntelin lenkkeillessäni Nightwishin Dark Passion Play -levyä. En lopultakaan tullut tarkistaneeksi The Poet and the Pendulum -kappaleen sanoituksesta, lauletaanko kappaleessa varmasti ”Be still my soul”… eikä siinä sitten kyllä lauleta :D Minua kyllä suuresti lohdutti, kun Facebookissa kävi ilmi, etten ole onneksi ainoa, joka sen on kuullut noin…

Be still, my son
You’re home
Oh when did you become so cold?
The blade will keep on descending
All you need is to feel my love

Nightwish: The Poet and the Pendulum

Be still my soul I

Be still my soul II

***

Muokkaus: huomasin, että ÄHH 9 on jäänyt esittelemättä blogissa, mutta se oli kyllä esillä Facebookissa oikeana päivänä, joten minulla on todistajia! En siis ole pudonnut kelkasta vielä kertaakaan, *köh, köh* ÄHH 9 näytti tältä:

Pink crackle agate bracelet

 

 

Jätetty 6 kommenttia »

  1. Merja, 17.2.2010 klo 3.09

    Hei!

    Tuleeko tämä upea sarja joskus myyntiin? Kerrassaan hienoja. Uusimmassa korussa ”väärä” sana sopii sarjan teemaan vain paremmin. :)


  2. inkku, 17.2.2010 klo 8.18

    No, kerrankos sitä.. ;) Olen rakastunut tähän MOTS sarjaan!


  3. Niina, 17.2.2010 klo 8.48

    Oiii mikä käsikoru! AIvan IHANA, samalla über-suloinen ja ROCK :)


  4. Outi, 17.2.2010 klo 10.12

    Kiitos, kiitos! :D

    Merja, tulee kyllä, laitan varmaan sitten kaikki viisi kerralla kauppaan kun olen saanut viimeiset kaksi valmiiksi ja kuvattua. Sarjaan on tarkoitus tehdä jatkoakin, kunhan ehdin tehdä lisää laattoja ja renkaita – sopivia säkeitä kun riittää! :)


  5. Muikku, 17.2.2010 klo 17.25

    Noniinkujosaattelee, että se ”be still…” olisi vähän kuin ”tyynny sydän, rauhoitu mieli” ja sit se ei ollut sinnepäinkään :D Tämä on miusta tästä sarjasta kaunein – tähän mennessä ;)


  6. Jaana, 19.2.2010 klo 15.23

    Vanhana Nightwish fanina voin vain kehua korua. Soul sana sattuu koruun kyllä paljon paremmin kuin son. Poet and the Pendulum on kyllä yksi NW:n parhaista biisestä ikinä.

    Ihan vain vinkkinä: Kannattaa kuunnella NW:n vanhempi biisi Dead boy’s poem. Sitä on kehuttu NW:n kauneimmaksi kappaleeksi kautta aikojen.


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI