Kaulakoruja

26. helmikuuta 2008 klo 11.01
Luokat: Kaulakorut, Korukivet

Helmetiss√§ ollaan nyt selke√§sti kaulakorutuulella. Viime p√§ivien aikana on syntynyt kolme erilaista kaulakorua, jotka kaikki haluaisivat j√§√§d√§ minun luokseni…

Far beneath the coral sea
Far beneath the Coral Sea

Tähän punamustaan kaulakoruun käytin elämäni ensimmäiset punaiset korallihelmet. En ole juuri muutenkaan ollut korallin kanssa tekemisissä, vaan olen ostanut sitä tähän mennessä vain kerran aiemmin (ja silloinkin helmet olivat sinisiä). Punainen ja musta on väriyhdistelmänä minusta upea ja voimakas, joten korallihelmien sekaan on siroteltu fasettihiottuja black swan -kiviä.

In the shade of Avalon
In the shade of Avalon

Thuja Designista tarttui mukaani aivan ihania makeanvedenhelmiä, ja niitä oli pakko saada käyttää heti. Tuloksena ylläoleva helmikaulakoru, jota koristaa Karen Hill Tribe -hopeinen risti kuten korallikoruakin.

africanturquoise-kk01
African turquoise

Myös GemMallista tulleet afrikkalaiset turkoosit (mitä sitten lienevätkin) otin käyttöön heti ne saatuani, enkä päästänyt niitä laatikkoon pölyttymään. Urheasti käytin kerralla koko nauhan tekemällä kaulakorun ja siihen sopivat korvakorut. Tarkoittaakohan tämä, että NERIK-oireyhtymästä on mahdollista toipua?

« Kara
Laura »

 

 

J√§tetty 8 kommenttia »

  1. Kati, 26.2.2008 klo 14.08

    Oi toi sudenkorentokoru…


  2. siru, 26.2.2008 klo 14.36

    Oi noi kaikki… NERIK-syndroomasi alkaa ilmiselv√§sti hellitt√§√§, se antaa minullekin toivoa!


  3. Mags, 26.2.2008 klo 18.26

    Hienoa toipumista! Pidän kaikista näistä kolmesta kaulakorusta aika lailla ;-D


  4. elina, 28.2.2008 klo 15.17

    Mistä olet ostanut nuo ristit? Tyttäreni pitää kovin ristikorusta, mutta en ole löytänyt noin isoja. Tosi kaunis tuo afrikanturkoosi koru:)


  5. Outi, 28.2.2008 klo 16.01

    Kiitos :)

    elina, nuo ristit ovat Asia Charismasta (asia-charisma.net). Niitä näyttäisi olevan siellä tälläkin hetkellä.


  6. Saara, 28.2.2008 klo 21.42

    Tiesitkö muuten että punainen on yksi kevään muotiväreistä (niin ainakin luin..) joten ainakin eka kannattaa pitää niin oot muodikas :)


  7. Inka, 29.2.2008 klo 10.35

    Punainen on aina punaista ;) . Kauniin punaisia nuo korallihelmet. Ne korallit, joihin olen törmännyt, ovat olleet lähinnä oranssinrusehtavia eivätkä ollenkaan noin herkullisia.

    Ehk√§ sinne nerik-laatikkoon tulee v√§envaihdos: vanhojen aarteiden tilalle alkaa pikkuhiljaa ilmaantua entist√§ komeampia (ja kalliimpia) tuotteita…


  8. Katja, 1.8.2009 klo 21.07

    kuinka paljon tuollainen maksaisi missä on noita eri värisiä helmiä ja risti? :) todella kaunis!


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI