”Paperiliittimet”

14. helmikuuta 2008 klo 17.41
Luokat: Kaulakorut, Korukivet, Korvakorut, Rannekorut, Swarovski

Sitten viime kuvapläjäyksen onkin syntynyt vaikka mitä uutta, ja osa on jo ehtinyt kadota kaupan puoleltakin. Kaikkea en aio tänne laittaa näkyviin, mutta jotain kumminkin.

Ihan ensimm√§iseksi pit√§√§ esitell√§ wigjig.comin ohjeella tehdyt ”paperiliitin”korvakorut, jotka onnistuivat yll√§tt√§m√§√§n minut ihan t√§ysin kahdella tavalla!

Paperclip earrings

Päätin pitkästä aikaa käyttää rakasta wig jigiäni muuhunkin kuin korvakorukoukkujen tekoon ja lähdin etsimään jotakin kivaa korvakoruohjetta. Paperiliittimet viehättivät yksinkertaisuudessaan, joten pistin toimeksi. Ensimmäinen yllätys oli, ettei noiden korvakorujen tekeminen ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Sain väännellä ja muotoilla hyvän tovin, ennen kuin olin lopputulokseen edes suhteellisen tyytyväinen.

Toinen yllätys koitti peilin edessä: suhtauduin koruihin sangen skeptisesti, sillä ne ovat hyvin pelkistetyn näköiset, mutta ne näyttävätkin aivan ihastuttavilta korvissa! Tein siltä istumalta toisenkin parin, jossa käytin kristallien sijasta pyöreitä savukvartseja. Aion ehdottomasti tehdä vielä vähintään yhden parin myös itselleni, sillä ainakin minun silmääni tämä malli viehättää kovasti.

Elegia-korvakorut olivat huomattavasti pienempit√∂iset, ja niiden tekemisess√§ kaikkein ty√∂l√§int√§ olikin saada helmihullu uskomaan, ett√§ oli tullut aika luopua diamond cut -hopeahelmist√§, jotka olivat odottaneet k√§ytt√∂√§ jo ainakin vuoden. Ja tokihan ne helmet sitten n√§yttiv√§tkin valmiissa koruissa paljon sievemmilt√§ kuin laatikon k√§tk√∂iss√§…

Elegia

Ystävänpäivän vuoksi piti eilen tietysti tarttua hempeisiin väreihin, ja niinpä ruusukvartsista, savukvartsista, makeanvedenhelmistä ja hopealisukkeista syntyi Smoky rose:

Smoky rose

Olen täysin rakastunut brontsiittiin. Se voi pikavilkaisulla näyttää tylsältä, mutta kun kiviä katsoo tarkemmin, niistä löytyy ihanaa kullanhohtoa Рihan kuin niiden sisällä olisi kultahippuja! Satuhelmestä tilatut brontsiittinugetit oli pakko käyttää nopeasti, sillä muuten NERIK-laatikko olisi nielaissut ne ikiajoiksi:

Flakes of Gold

Vaikka valokuva onkin kuvana ihan kelvollinen, ei se tee alkuunkaan oikeutta korulle Рtai pikemminkin tuolle ihanalle kivilajille, jonka kimallus jää kuvassa täysin piiloon.

Viimeisen√§ vaan ei v√§h√§isimp√§n√§ kaulakoru, johon k√§ytin enemm√§n valtamerijaspista kuin koskaan aikaisemmin yhteen koruun… Se oli tuskallinen prosessi, mutta lopputulos oli k√§rsimyksen arvoinen. T√§m√§ on Treasure island:

Treasure Island

 

 

J√§tetty 6 kommenttia »

  1. Siru, 14.2.2008 klo 22.02

    J√§nsk√§t nuo paperiliittimet! Ja brontsiittiin on hurahdettu t√§√§ll√§kin… Molemmat kaulakorut ovat aivan upeita, kivien luonnollinen kauneus p√§√§see noissa esiin todella kauniisti!


  2. Outi, 14.2.2008 klo 22.57

    Kiitos, Siruseni! :) Brontsiittia on pakko saada lisää. Paljon. Eri muodoissa, eri kokoisina. Pian. O_O


  3. Sari, 15.2.2008 klo 9.33

    Kauniita koruja. Erityisesti nuo paperiliittimet ovat todella mielenkiintoiset…


  4. Outi, 17.2.2008 klo 11.47

    Kiitos, Sari! :)


  5. tainairene, 4.3.2008 klo 23.12

    olipas ihanan näkönen koru! ja se nimi on niiiiiin sopiva!
    t√§ytyy sanoa ett√§ kun t√§√§ll√§ g√∂teborissa asun ja selailen meid√§n blogeja ja suomen blogeja niin kyll√§ on SUURI ero; suomalaiset korut on niin hyvin tehtyj√§ ja KAUNIITA!! ite olen ajottelija mutta HELMI√Ą l√∂ytyy hehheh…hamstraaja siis


  6. nne, 21.2.2011 klo 18.59

    Ihania koruja! Voisitko valaista tyhmää (aloittelijaa:D), että mitä kaikkia osia noihin korvakoruihin tarvii? Törmäsin niin ihaniin juttuihin, joista haluaisin korvakoruja tehdä, mutta en oikein tajua, mitä kaikkia osia pitäisi ostaa. :D


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI