Edelleen korvakorutuulella

11. tammikuuta 2008 klo 18.53
Luokat: Korukivet, Korvakorut, Rannekorut, Swarovski

Korvakoruja syntyy pari toisensa jälkeen Рolen siis ehdottomasti korvakorutuulella. Niitä on mukavaa tehdä, sillä se on nopeaa ja suhteellisen yksinkertaista, joten samana päivänä ehtii tehdä juttuja vaikka minkälaisista helmistä. Jostain syystä olen viime aikoina tuntunut tarttuvan muita helpommin ametisteihin ja punaisiin materiaaleihin, en tiedä miksi. Ehkäpä ihmispolo kaipaa voimakkaita värejä tasapainottamaan ulkona vallitsevaa kamalaa sateista harmautta..?

Olin ihan varma, ettei tämänpäiväisistä kuvista tulisi yhtään mitään, sillä päivänvaloa ei ollut nimeksikään. Kamerani näyttäisi kuitenkin kykenevän ihmeisiin Рeläköön!

Mei (Pink agate)
Botswanan akaattia, hopeaa ja Balin hopeaa

Mei (peridot satin)
Pitkään NERIK-laatikossa maanneita 8 mm:n pyöreitä Swarovskin kristalleja (peridot satin)

Crystal briolettes
Swarovskin kristallibrioletit. Sirpan kauniissa briolettikorvakoruissa on usein brioletin yläpuolella hopearenkaita, joten kokeilin vähän samantapaista ratkaisua, mutta laitoin ainoastaan kaksi rengasta ja koristelin ne hopeahelmillä. Renkaat saa pujotettua koruista pois, jos haluaa käyttää brioletteja ilman niitä.

Avalanche (white pearl)
Uusi pari aiemmin kehittelemääni korvakorumallia, tällä kertaa käytin ihanan pulleita valkeita helmiä.

Tässä on sitten lisäksi vielä muutama eilen valmistunut korvakorupari:

Two times (amethyst)
Ametisteja, Balin hopeaa ja Swarovskin kristallit. Näistä tuli jotenkin söpöt!

Fangorn
Jaspista ja Balin hopeaa

Larvikite & crystal earrings
Larvikiittia ja Black diamond -sävyiset Swarovskin kristallit

Ja ihan viimeiseksi kaikkien n√§iden korvakorujen j√§lkeen…. rannekoru! Savukvartsia, hopeahelmi√§, pikkuisia turmaliineja:

Ava

Ava (closeup)

Savukvartsia en oikein osaa käyttää yksinään Рse on sen verran vaisun värinen kivi, että kaipaa rinnalleen jotain muuta päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa. Turmaliineja olen tähän tehtävään käyttänyt kerran aiemminkin.

 

 

J√§tetty 10 kommenttia »

  1. Julia, 11.1.2008 klo 19.46

    Kerrassaan kauniita koruja kaikki! Noi briolettikorvikset on ihan ykköset!


  2. Siru, 11.1.2008 klo 21.33

    Oijoi, toinen toistaan kauniimpia korvakoruja. Mai-sarja on ihana, ja tuo rannekoru… niin suloinen!


  3. Siru, 11.1.2008 klo 21.34

    K√∂h, siis Mei-sarja… sorry! ;-)


  4. Pinjami, 11.1.2008 klo 22.02

    Tuo rannekoru on ihana…. ihana. Savukvartsi taitaa siirty√§ seuraavaksi ostoslistalleni.


  5. Inka, 12.1.2008 klo 10.08

    Sirun ja Julian linjoilla: Meit ja brioletit kolahtavat. Jämerän väristä tuo vaaleanpunainen botswana.

    Mitä tulee värivalintoihin, niin punaiset ja violetit ovat kyllä värien aatelia 0:).


  6. Anu, 12.1.2008 klo 15.29

    Minen taas osaa käyttää violettia ollenkaan :O

    Nuo Fangorn-korvikset ovat n√§ist√§ ehdoton suosikkini, jotenkin…houkuttelevan pulskan n√§k√∂iset :) Ja savukvartsi-turmaliiniyhdistelm√§ on todella raikas. Tykk√§√§n.


  7. Sister Bliss, 12.1.2008 klo 17.03

    Useampikin näköjään korvistuulella!
    Tykkään rannekorusta :)


  8. Patina, 12.1.2008 klo 20.07

    Siis niin monet kerrassaan upea, kauniit ja suloiset korvakorut, etten voi kuin ihailla… ja rannekorussa on jokin, joka vetoaa minuun… ehk√§ juuri nuo turmaliinit tuolla v√§liss√§, ne tuovat eloa koruun… nam!


  9. Stello, 13.1.2008 klo 10.48

    Pääsit blogissani palkintolistalle Рjos haluat poimia kuvan, se löytyy tuosta linkkini takaa (jos haluat jatkaa meemiä toisen blogisi puolella, niin sekin sopii Рellet mahd. ole jo osallistunut siellä.. nimim. kauhean monta blogiseurantaa rästissä)


  10. Helmiliina, 13.1.2008 klo 14.01

    Upeita!! .. aivan ihastuttavia .. Peridot satin korvakorut ovat niin hurmaavat .. Rannekoru on niin kaunis!!!


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI