Hyvä sahapäivä

31. toukokuuta 2008 klo 9.57
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet, Rannekorut, Swarovski

Eilen oli hämmentävän hyvä sahapäivä. Päätin ensin sahata hieman renkaita kokeillakseni tynnyriketjua, mutta sahaaminen kulki jostain syystä niin erinomaisesti, että sahasin sitten vielä lisääkin renkaita toista ketjua varten. En edes muista, milloin viimeksi olisi ollut noin helppo sahausurakka: saha liukui kuin unelma ja sai kerralla irti aina neljä rengasta. Oih!

Ensin punoin ranneketjun yksinkertaista tynnyriketjua – laitoin siis ainoastaan yhden ”sisärenkaan” kahden sijasta, sillä käyttämäni AR oli sen verran pieni, ettei kahta olisi ainakaan ilman tuskaista ponnistelua saanut mahtumaan. Ketjusta tuli mielestäni siro ja kaunis, mutta hieman huolettaa sen kestävyys. Elementit on kiinni toisissaan vain yhdellä renkaalla, joten mahtaneeko koru kestää kovin rajua käyttöä? Eipä sillä, ei ketjuja ole tarkoituskaan rajusti riuhtoa.

Barrel chain

Barrel chain

Tynnyriketju on malliltaan sellainen, että vaikka se asettuu kauniisti ranteeseen, sitä ei oikein saa pöydälle sievästi kuvaamista varten. Siksi tuo ylempi kuva on nyt vähän mitä sattuu…

Tätä toista ketjua olen miettinyt siitä asti, kun hetken mielijohteesta tilasin elämäni ensimmäisen Swarovskin cosmic-renkaan. Ketjusta tulikin sitten juuri sellainen kuin toivoin, ja jouduin käyttämään kaiken urheuteni, että sain laitettua sen kaupan puolelle – se kun vinkui ja valitti haluavansa jäädä minun luokseni…

2-in-2 silver chain

Jotain minä kuitenkin sain, jos en tuota edellistä ketjua saanutkaan! Ei varmasti ole enää kenellekään salaisuus, että rakastan fancy-jaspista. Tätä kaulakorua olen miettinyt jo pitkään, ja eilen sitten lopulta solmin sen television äärellä. 10 mm:n fancy jasper -helmiä solmittuna mustaan puuvillanauhaan – minulle, MINULLE!

Knotted fancy jasper necklace

Koru on tarkoituksella lyhyt ja kaulaa myötäilevä, ja isojen kivien ansiosta se on myös suhteellisen painava. Tykkään!