Koruaarteita

5. huhtikuuta 2006 klo 20.31
Luokat: Yleinen

Kun yleensä kirjoitan tekemistäni koruista ja korumateriaaleista ja koko koruharrastuksesta ylipäänsä, ajattelin tänään(kin, kuten eilen) tehdä poikkeuksen. Tänään ajattelin esitellä omia koruaarteitani, siis tekemieni korujen sijasta lahjaksi saamiani tai itse ostamiani koruja. Valitsin koko korumäärästäni esiteltäväksi muutamia erityisen tärkeitä tai mieluisia koruja, joista kuvat näette alla.

omat-korut01

Ensimmäisenä vuorossa ovat kultaiset helmikorvakorut, jotka sain Jannelta, kun olimme seurustelleet tasan kolme kuukautta. Huomatkaa, että ne ovat helmikorvakorut – Janne osti minulle sellaiset pahaa aavistamatta muutamia kuukausia ennen helmihulluuteni alkamista.

omat-korut02

Toisena ovat Kalevala Korun Vanamo-sarjan korvakorut ja kolmirivinen rannekoru. Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa, että minä kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä Kalevala Korun olisi pitänyt pysyä muinaisissa korumalleissa eikä ryhtyä tekemään moderneja outouksia. Uudemmista koruista ainoastaan Vanamo ja Talon sydän ovat sykähdyttäneet, kun taas vanhasta linjasta lähes kaikki korumallistot olivat upeita.

Kuvan Vanamo-korvakorut sain paikallisen IRC-kanavamme väeltä, kun vietimme läksiäisiäni juuri ennen kuin muutin Oulusta Helsinkiin. Ne ovat minulle rakkaat, koska ne muistuttavat niin monesta minulle tärkeästä ihmisestä. Vanamo-rannekorun olen – tavallaan – saanut äidinpuoleiselta isoäidiltäni, mammalta. Hänellä on tapana muistaa minua syntymäpäivänä tietyllä rahasummalla, ja noilla rahoilla olen aina pyrkinyt ostamaan itselleni jotain pysyvää, joka säilyisi minulla aina.

omat-korut03

Kummitätini antoi minulle monena syntymäpäivänä peräkkäin pikkuisen kultaisen riipuksen. Lopulta riipukset koottiin ranneketjuun, jonka näette yllä. Se on mahdottoman siro ja kaunis, mutta pelkään käyttää sitä, koska olen jo kerran pudottanut sen – onneksi se sillä kerralla löytyi auton lattialta!

omat-korut04

Nämäkin ovat Kalevala Korun tuotteita, mutta en tähän hätään muista mallin nimeä. Sormuksen sain ylioppilaslahjaksi ”kolmannelta mummoltani” – tämä ihminen oli ihana persoona ja vuosikymmenien ajan rakas, läheinen perheystävä. Minulle ja sisaruksilleni hän oli aina kuin yksi isovanhemmista, vaikkei hän meille sukua ollutkaan. Suru oli suuri, kun hän nukkui pois syksyllä 1999.

Saman sarjan korvakorut sain äidiltäni, joka tosin muisti väärin sormuksen kiven ja siksi korvakoruissa on ametisti eikä vuorikristalli. Molemmat ovat hyvin kauniita, joten väliäkös tuolla.

omat-korut05

Ehkä suurin koruaarteeni on kuitenkin tämä kultainen sormus. Se kuului isänäidilleni, sydämelliselle karjalaiselle kansakoulunopettajalle, jota pitkän välimatkan ja suuren ikäeron vuoksi en oikeastaan koskaan ehtinyt oppia tuntemaan siten kuin sisarukseni. Sormuksessa on kaiverrus 24. 12. 1952 – mummi oli silloin 49-vuotias. Mummi on ollut poissa jo melkein 14 vuotta, mutta hänen muistonsa on minulle rakas.