Meta


Seitsemän

4. heinäkuuta 2007 klo 12.01
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet, Kännykkäkorut, Lasihelmet

Seitsemän faktan nakki naukaisi tämänkin helmihullun suuntaan, joten kai tässä on jotain keksittävä. Olen blogannut jo niin monta vuotta, että toisen blogini lukijoille tässä ei välttämättä tule kauheasti yllätyksiä.

1. Vuosia jatkuneiden toistuvien painajaisten takia kärsin voimakkaasta karhufobiasta. Voin katsella kiinnostuneena luonto-ohjelmia karhuista, mutta metsään minua ei tahdo enää saada. Kesämökillä säikähdän huussimatkalla jokaista risahdusta etenkin myöhään illalla ja hyvin varhain aamulla ja pälyilen jatkuvasti ympärilleni.

2. Minä jumaloin Harry Belafontea ja töitä tehdessäni kuuntelen hyvin usein hänen levyjään – enimmäkseen varhaistuotantoa, mutta myös uudempaa materiaalia. Suuri osa koruistani on syntynyt 1950–1960-luvun calypson soidessa.

3. Kuorsaan. Pahasti.

4. Sukunimeni on vaihtunut kahdesti, toinen nimeni kerran ja kolmanneni etunimen olen ottanut itse itselleni.

5. En jaksa lukea sanomalehtiä tai katsoa televisiosta ns. vakavia ohjelmia. Sen vuoksi olen usein masentavan tietämätön maailman tapahtumien suhteen. Viime viikolla äiti lähetti tekstiviestin ja kehotti katsomaan Punaista lankaa. Yritin, mutta ensimmäisten parin minuutin jälkeen kyllästyin. En taida olla vielä tarpeeksi aikuinen.

6. Olen toivoton karkki- ja pullahiiri. Rakastan useimpia makeita asioita: karkkia, jäätelöä, leivonnaisia, suklaata, keksejä… ja se valitettavasti näkyy! Hämmentävä piirre tässä makeariippuvuudessa on kuitenkin se, että vaikka en voi olla ostamatta herkkuja, pystyn kyllä olemaan syömättä niitä: jos kaapissa on keksipaketti, se ei katoa yhdessä illassa, vaan voi säilyä siellä useita viikkoja. Sama pätee karkkiin. Ilmeisesti minua rauhoittaa jo se tieto, että kaapissa on karkkia, mikäli iskee oikein tuskaisa makeannälkä.

7. Kirjahyllystäni löytyy Henning Mankellin koko Wallander-sarja. Luen paljon, mutta enimmäkseen lähinnä dekkareita ja fantasiakirjallisuutta.

Melkein kaikki on jo haastettu mukaan tähän meemiin, joten haastan itse ovelasti kaikki ne helmihullut, joita kukaan muu ei ole vielä haastanut.

Lopuksi muutama kuvantapainen:

berries
Berries: makeanvedenhelmiä, vuorikristalleja, hopeaa

shanghai
Shanghai: mustaa onyxia, karneoleja, hopeaa, organzanauhaa ja puuvillanauhaa

enkeli-vsin
Enkelikoru, joita on tehnyt jokainen ja jokaisen kummi, serkku, isoäiti ja naapuri. Tein niitä itse eilen ensimmäistä kertaa, sillä löysin sattumalta metallisia enkelinsiipiä edullisesti. Lasisia en ole koskaan harkinnutkaan käyttäväni, koska jostain syystä en erityisemmin pidä niistä.

kanny88
Tein eilen ison kasan muitakin kännykkäkoruja, joista tässä on yksi.

Lakkokatsaus

26. kesäkuuta 2007 klo 18.02
Luokat: Helmihulluus, Kaulakorut, Korukivet, Kännykkäkorut, Sormukset

Helmilakko alkoi 31. toukokuuta. Nyt kun siitä on melkein neljä viikkoa, on aika vilkaista, miten lakko on sujunut.

Kuluneiden viikkojen aikana helmihullu on…

…ostanut foorumilaisilta helmiä yhteensä 24,20 euron edestä (on suhteellisen tavallista, että foorumiostoja ei lasketa lakon rikkomiseksi, sillä foorumin kautta tehdyt ostot ovat yleensä rahamääriltään pieniä kuten tässäkin tapauksessa: kolmen eri kerran ostokset tekivät yhteensä alle 25 e)

…ostanut pienen purkin siemenhelmiä Hobby Pointista, 2,20e. Helmiä käytettiin jo samana päivänä kaulakorussa, joten kyseessä ei ollut turha heräteostos.

…tilannut kerran hopealankaa (sallittua)

…tilannut kerran hopeisia koruosia ja lisää hopealankaa (sallittua)

…osallistunut kahteen kimppatilaukseen (ei sallittua, mutta…), joissa kuitenkin tilasi lähes pelkästään koruosia ja hopealankaa (…tekoihin liittyi lieventäviä asianhaaroja)

…käyttänyt $30 kapusseihin eBayssa. Teknisesti ottaen kapussit eivät kuitenkaan ole helmiä, sillä niissä ei ole reikää. Okei, tämä oli säälittävää. Susi, syyt, lampaanliha jne.

…myynyt pois tarpeettomia helmiä noin 200 euron edestä.

Kaiken kaikkiaan lakko on sujunut siis suhteellisen hyvin mutta paremminkin voisi toki mennä. Absolutistiksi minusta ei ilmeisesti kerta kaikkiaan ole. Merkinnän lopuksi kuvapläjäys, joka osoittanee, että kukkahulluus jatkuu edelleen:

brioflwr-brown
savukvartseja, ruusukvartsi, granaatteja

brioflwr-darkpurple
synteettisiä ametisteja, savukvartsi, mustia onyxeja

brioflwr-lilac
Jotain karkki”jadea” ja mustaa onyxia

garnet-nest-s
Enin ohjeella tehty nest ring, jossa on 8 mm:n granaatti

kanny80
Kännykkäkoru ametisteista

kanny81
Kännykkäkoru valtamerijaspiksesta

kanny82
Toinenkin kännykkäkoru valtamerijaspiksista

Käytin kännykkäkoruihin kiviä, jotka olivat hieman pintavirheisiä, mutta kuitenkin kauniita. Kännykkäkoruissa ne pienet pintavirheet eivät ainakaan minua haittaa yhtään. On mukavaa löytää näin käyttöä niille kauniille kiville, jotka varsinaisesta korukäytöstä on karsittu pois.

Parempia kuvia

17. tammikuuta 2007 klo 15.14
Luokat: Hopea, Korukivet, Korvakorut, Kännykkäkorut, Lasihelmet, Sormukset, Swarovski

Valokuvauksen jumalat olivat tänään hieman suopeampia, joten tarjolla on parempia kuvia kuin viimeksi. Ensin paremmat kuvat edellisen merkinnän korvakoruista:

lightamethyst-3-kr02

aquamarine-heart02

creamrose-kr02

Eilen tekemistäni sormuksista sain ihan ensimmäisellä yrityksellä hyvät kuvat, joita ei tarvinnut muokata juuri minkään vertaa. Se ilahdutti suuresti eilisen turhautumisen jälkeen!

amazonite-nest-bezel
Taas siis Eni Okenin ohjeella tehty Nest Bezel Ring, jonka kivenä on tällä kertaa amatsoniitti. Vähän arvelutti käyttää amatsoniittia sormuksessa, kun kivi ei kai erityisemmin pidä rummutuksesta, mutta lopputulos on oikein sievä.

rq-nest-bezel
Toinen Nest Bezel Ring, jonka kivenä on ruusukvartsi.

sq-nest-bezel
…ja vielä yksi, kivenä savukvartsi. Kaikki kolme sormusta on patinoitu, mikä kuvista näkyykin.

Tein myös jotain, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan: kännykkäkoruja! Niitä valmistui eilen kymmenen kappaletta, joten en viitsi laittaa kuvia näkyviin tähän, vaan tyydyn linkittämään Flickr-galleriaani. Nnnnoin!

Puutumista ja särkyä kännykkäkoruista

20. toukokuuta 2006 klo 1.32
Luokat: Kännykkäkorut, Lasihelmet

Tein älyttömän kasan kännykkäkoruja. Nyt on takapuoli puutunut ja hartioita ja jalkoja särkee. Liikaa näpertelyä ja kuvankäsittelyä ja nettisivun päivittämistä. Must.. rest..

Alla yksi koruista, loput näette täällä – en millään jaksa liittää niitä kaikkia tähän.

kanny44

Möks.

6. marraskuuta 2005 klo 0.20
Luokat: Kännykkäkorut, Lasihelmet

Tänä iltana oli tarkoitus tehdä vaikka mitä korujuttuja, mutta toisin kävi. Janne tuntuu usein työmatkalle lähtiessään pakkaavan mukaansa myös minun vastustuskykyni – esimerkiksi keväällä Jannen ollessa Intiassa minä sain influenssan. Tänään on ollut p*ska olo iltapäivästä saakka, enkä ole oikeastaan jaksanut tehdä mitään nyt illalla. Kuumettakin lienee vähäsen, ainakin siltä tuntuu.

Iltapäivällä ehti kuitenkin valmistua taas pari kännykkäkorua lisää, joten on tässä sentään jotain näytettävääkin valituksen ohella.

Kännykkäkorut 9

Jotain muuta kuin hopeaa

31. lokakuuta 2005 klo 1.25
Luokat: Kännykkäkorut, Lasihelmet, Rannekorut

Pitipä välillä tehdä linkitetty koru ihan normaalista metallilangasta (= hopeoidusta kuparilangasta) – siitäkin kun tulee ihan kauniita koruja, vaikka nykyään enimmäkseen käytänkin vain sterlinghopealankaa. Helmet ovat Sayilasta, ja mielestäni niistä tuli jotenkin herkullisen värikäs kokonaisuus.


karamelli

Tuon värikkään korun lisäksi näpertelin tylsyyksissäni myös muutamia kännykkäkoruja lisää.


Lisää kännykkäkoruja

Kännykkäkoruja vaihteeksi

29. lokakuuta 2005 klo 23.46
Luokat: Kännykkäkorut, Lasihelmet

Eilen tuli taas tehtyä lisää kännykkäkoruja. Ne ovat mukavia pikku projekteja ja kaikessa nopeudessaan sangen palkitsevia.


kännykkäkoruja

Olen vihdoin oppinut tekemään kauniita lenkkejä, siis noita mitkä noissa kännykkäkoruissa on aina helmien molemmin puolin. Valitettavasti tämä uusi tekniikka myös haaskaa lankaa – jokaista silmukkaa kohti lankaa tuhlaantuu vähintään 1.5 cm. Sille ei kuitenkaan voi mitään – mieluummin uhraan lankaa kauniin lopputuloksen eteen kuin katselen rumia silmukoita.

Massiivinen korupäivitys

25. lokakuuta 2005 klo 0.06
Luokat: Hopea, Kaulakorut, Korukivet, Korvakorut, Kännykkäkorut, Lasihelmet, Rannekorut, Swarovski

Päivitys: vaihdoin osan kuvista skannauksista valokuviin, sillä varsinkin hopeakorujen ollessa kyseessä valokuvat tuntuvat tekevän koruille enemmän oikeutta kuin skannaus. Tumma ametisti -korukin näyttää nyt paremmalta.

Pitkä odotus (niin mikä?) palkitaan, sillä tämä on massiivinen korupäivitys. Itse asiassa tämä on niin massiivinen päivitys, etten edes jaksa kyhätä kaikille koruille omaa pikku kuvaansa tähän merkintään – ainoastaan linkit.

Sillä aikaa, kun tietokoneparkani kärsi ongelmista koko viime viikon, ehdin tehdä yhtä jos toistakin korurintamalla. Ja nyt kun kone vihdoin toimii, pääsin skannaamaan tuotoksia.

Siispä:

1. Uusia sterlinghopeisia koruja:
- tummia ametisteja ja hopearenkaita kauniina rannekoruna (Tumma ametisti). Ainoa hienoinen harmin aihe on se, että pihdeistä jäi joihinkin kohtiin langassa hentoja jälkiä. Tympeää. Voi kun oppisin välttämään sen. Kaiken kaikkiaan yksi hienoimmista tekemistäni koruista joka tapauksessa – mikä ei todellakaan näy kuvassa… :/
- sterling-versio jo aiemmin tekemästäni Golden Brown -korusta, jossa on siis linkitetty toisiinsa erilaisia kelta- ja ruskeasävyisiä helmiä (Golden Brown SS)
- Väkkyräranneketju hopealangasta ja Ullalta ostetuista sinisistä onyx-kivistä. Vihdoinkin hopealangan vasarointi alkaa sujua! (Onyx)
- Yksinkertainen hopeaketju vasaroiduista jigillä tehdyistä elementeistä (Eyelet chain).
- Ei täydellisen identtiset mutta silti aika nätit nelikulmaiset spiraalikorvakorut (Squares).

2. Muita rannekoruja:
- Kaunis ja pirteä rannekoru, johon kokosin yllättävän paljon erilaisia vähän arvokkaampia materiaaleja: korukivisiruja, Bali-hopeahelmiä, Swarovskin kristalleja, aitoja makeanvedenhelmiä ja lisäksi tavallisia lasihelmiä (Sirut / peridootti)
- Vastaava rannekoru, mutta peridoottisirujen sijasta karneolisiruja (Sirut / karneoli 1).
- Toinen karneolisiruista tehty rannekoru, mutta lasihelmet ovat tällä kertaa puna- ja violettisävyisiä marmorihelmiä (Sirut / karneoli 2).

3. Kaulakoruja
- Yksinkertainen kaulakoru, jossa nauhaan on pujotettu metallihelmiä ja iso käsintehty kohokuvioitu lamppuhelmi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vekkuli. (Vihreä silmä)
- Samantyylinen kaulakoru, jossa yhden ison helmen sijasta kaksi mustaa kaunotarta (Unity).
- Ensimmäinen tekemäni lariat-kaulakoru. Nahkanauha ja iso, upea korukivihelmi (kivi on nimeltään prehnite – onko se suomeksi preniitti?). Nahkanauhassa takaosassa hopealenkki, joka antaa periksi, jos korua kiskaisee – tällä tavalla koru on turvallinen, eikä siihen voi kuristua (toisin kuin moniin näkemiini lariat-koruihin, minkä vuoksi en ole tätä korutyyppiä aiemmin itse tehnyt). Lopputulos on mielestäni veikeä. (Prehnite)

4. Kännykkäkoruja
- Leppäkerttu
- Punasävyinen, sinisävyinen ja vihersävyinen perhoskoru.

Phew. Siinä taisi vihdoin olla kaikki!

Muutakin käsityötä

3. lokakuuta 2005 klo 21.48
Luokat: Kännykkäkorut, Lasihelmet, Ostokset

Tänään tuli väkerrettyä kortteja, pitkästä aikaa. Tein ensimmäiset joulukortit ja joitain syysaiheisia kortteja – kuvat voi käydä katsomassa täällä.

Korurintamalla on syntynyt ainoastaan pari kännykkäkorua lisää, mutta eiköhän tämä tästä – sain nimittäin tänään kaksi helmityökirjaa, jotka tilasin Amazonilta…

Kännykkäkorut 3

Hiljaista korurintamalla

30. syyskuuta 2005 klo 23.17
Luokat: Kännykkäkorut, Lasihelmet

Nyt on ollut taas muutaman päivän ajan hiljaista täällä korurintamalla. Osittain syynä on ollut väsymys, mutta toisaalta näytettävää on vähän siksikin, että yritän lehti kerrallaan väkertää Varvaran mallin mukaista syksyistä lehtikorua (joka ei taida tämän ruskan aikana valmistua – on se sen verran työläs, vaikka ohjeen mukaan pitäisi valmistua 10-15 tunnissa…).

Tänään tuli kuitenkin tehtyä yksi kännykkäkoru lisää. Aloitin myös toisenlaisen projektin, kun päätin kerrankin tehdä helmistä (ja vähän muustakin) jotain muutakin kuin koruja. Joku nokkela varmasti arvaakin, mitä yritän kyhätä…

Pingu    DC vaihe 1