Meta

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi tehdä viiden millin renkaita varten sahauspuikon. Viiden millin paksuisen metallipuikon vääntämisessä kammeksi oli kyllä oma työnsä – yhtään paksumpaa tuskin olisin enää saanut väännettyä.

Viiden millin sahauspuikko onkin kyllä sitten niin tukeva, että renkaiden tekeminen oli helppoa ja valmiit renkaat olivat hyvin napakoita. Noin kahdesta metristä millin hopealankaa sain yhteensä 96 rengasta, joista piti sitten välittömästi päästä tekemään tällaisia:

Riipukset ovat mielestäni todella sieviä ja suhteellisen pienen kokonsa (n. 2 cm) ansiosta sopivat mainiosti vaikka jokapäiväiseen käyttöön. Minut hieman yllätti se, miten jämäkkä tuollainen kukka on: se on nimittäin kaksinkertaisten renkaiden ansiosta tukevampi ja painavampi kuin kuvan perusteella olettaisi. Samalla japanilaisella (?) punoksella syntyivät myös nämä korvakorut:

Tämän korvakorumallin kai kuuluisi olla isompi, sellainen kuin esimerkiksi Ullan tekemät japanilaiset vinoneliöt. En kuitenkaan halunnut tehdä koruista niin painavia, sillä ainakin minun korvalehteni tulehtuvat nopeasti, jos käytän painavia korvakoruja. Tästä pienemmästä versiosta tuli mielestäni oikein kaunis ja luulen tekeväni toisenkin parin, jotta yksi pari jäisi itselleni.

Pöytää järjestellessään ja papereita mapittaessaan helmihullu tajusi taas yhden merkin, josta tyhmempikin ymmärtäisi tilaavansa melko paljon helmiä ja korutarvikkeita jostakin yksittäisestä kaupasta: jos yrityksen työntekijät tunnistaa jo käsialan perusteella, on selvästi tehnyt kohtalaisesti kauppaa kyseisen firman kanssa.

Useimmat Gemshow-onlinen työntekijöistä liittävät lyhyeen käsinkirjoitettuun kiitokseen oman nimensä – mutta minun silmäni ovat nähneet noita käsialoja niin toistuvasti, ettei minun tarvitse enää lukea tekstiä loppuun asti tietääkseni, mikä nimi tekstin alle on kirjoitettu. Kauhistus!

Katsotaanpas.

Tämä on Yolanda. Hän pakkasi useamman tilauksen helmihulluuteni alkuvaiheessa. Tämän vuoden puolella Yolandan käsialaa ei ole enää kuiteissa näkynyt.

Tästä nimestä en lopultakaan ole saanut selvää, mutta en usko henkilön enää olevan Gemshow-onlinella töissä, koska nimeä ei ole näkynyt koko vuonna.

Yksi harvoista täysin anonyymiksi jääneistä työntekijöistä. Tätä tekstiä näkee aina silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan kauhean usein.

Tämä toinen anonyymi (johon nykyään törmään melko usein) sai minut tirskumaan tällä ensimmäisellä kiitostekstillään. Eivät taida amerikkalaiset tietää, millaisen sävyn sana kiitos saa, kun sen ympärille laitetaan lainausmerkit. Signeeratessaan ensimmäisen minun kuiteistani kyseinen työntekijä sentään osasi kirjoittaa sanan thanks oikein, toisin kuin jatkossa:

Seuraavaksi Ralph:

Ralph on hieman laiska kirjoittamaan kiitoksia, sillä hän lyhentää toisinaan sanoja (thnx, 4, ur). Joskus Ralph kuitenkin kirjoittaa hieman pitemmän ja kauniimmankin viestin, tosin ehkä ainoastaan Joelin käskystä:

Joel kirjoittaa koukeroisella käsialalla yleensä selkeän ja mukavan kiitoksen, joskin lyhentää usein sanan your muotoon ur, mikä pistää silmään tällaisella pikkutarkalla ihmisellä. Joelin allekirjoituksia minulla on ylivoimaisesti eniten.

Donald ei ilmeisesti heti tajunnut, että asiakkaan nimi on syytä kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Uppistakeikkaa.

Oma henkilökohtainen suosikkini kaikista Gemshow-onlinen työntekijöistä on kuitenkin Bill. Joka kerta, kun paketista on löytynyt Billin kirjoittama kiitos, olen tullut aivan erityisen hyvälle tuulelle.

Bill, tuo ihana mies, koristelee nimeni kauniisti:

Surullista kyllä, Billin nimeä ei ole näkynyt kuiteissa sitten viime marraskuun. Saikohan Bill kenkää, kun käytti liikaa aikaa kuittien koristeluun?

*niisk*

Helmihullu on tänään väännellyt ohutta hopealankaa sormenpäät hellinä. Työt seisovat parin tilaustyön suhteen, kun korun tilaajat eivät vastaa sähköposteihinsa, joten nyt on ollut aikaa tehdä millaisia koruja sattuu huvittamaan.

Ohuen hopealangan kanssa tuhertaessa on syntynyt toinenkin Eni Okenin ohjeella tehty “Woven bail”:

Tämä onnistui osittain paremmin kuin edellinen, mutta osittain myös huonommin. Jos molemmista saisi yhdistettyä parhaat puolet ja huonot puolet, olisi kasassa yksi todella onnistunut ja yksi kehnohko riipus. Kuvan todella kaunis helmi on Lea Swantzin käsialaa.

Lapidary Journalin sivuilta löytyneen ohjeen avulla syntyi puolestaan tällainen helmisormus:

Olen halunnut testata tuota mallia siitä asti kun näin Anun tekemän sormuksen. Minusta on kuitenkin vähän tylsä ilmiö sännätä saman tien tekemään jotain, minkä joku muu on juuri tehnyt (vaikkei se tuon toisen ihmisen keksintö alun perin olisikaan), joten päädyin kokeilemaan tällaista sormusta vasta nyt. En ole lopputulokseen täysin tyytyväinen, mutta pahuksen sievä tuosta sormuksesta tuli joka tapauksessa, vaikka itse sanonkin.

Tilaustyönä tein kullanväriseen vaijeriin lämpimän sävyisistä makeanvedenhelmistä kaulakorun, jonka nimesin aikoinaan Piaksi, koska näin mallin aikoinaan ensimmäistä kertaa Pian blogissa. Korusta tuli todella kaunis, mutta minua harmittaa se, miten paljon malli syö kiinnityshelmiä (varsinkin, kun ne tällä kertaa olivat gold filled -helmiä… eli siis melko kalliita). No, saahan noita tietysti tilattua lisää…

Toinen tilaustyö on yksinkertainen hopeinen rannekoru, jossa on käytetty ametisteja ja Balin hopeaa:

Tässäpä ihan kuvan kera vastaus sille neropatille, joka kävi kommenttiosastolla sormella osoittelemassa, miten näytän surutta kaupittelevan Eni Okenin donitsiriipusta.

Sekä suora lainaus Enin sivuilta:

5) You CANNOT mass produce these designs. Pieces sold commercially must be made by yourself and not by your employees or hired persons.

Pitäisi tehdä työhuoneen seinälle muistutukseksi taulu, jossa lukee:

Sääntö 1. Et ole Eni Oken
Sääntö 2. Jos tunnet tarvetta ryhtyä monimutkaisiin projekteihin, joihin liittyy metreittäin ohutta hopealankaa, lue sääntö 1.

No, huolimatta jälleen yhdestä karusta Et ole Eni Oken -kokemuksesta koen tämän Woven bail for focal bead -tutorialin mukaan tehdyn riipuksen onnistuneen melko hyvin.

Kuvien lamppuhelmi-ihanuus on peräisin Helmetin Janelta, joka tekee todella, todella kauniita helmiä.

Nakkisormet mukaan havainnollistamaan riipuksen kokoa

En tiedä, pitäisikö riipus patinoida – Eni näkyy patinoineen omansa, mutta… hmm… Saa nähdä.

Ulkona on surkean harmaata ja märkää, joten nyt on juuri sopiva hetki laittaa esille kuvia värikkäistä koruista. GSW-messuilta ostetuista värikkäistä makeanvedenhelmistä syntyi television ääressä rentoutusharjoituksena nämä kaksi kaulakorua, omaperäisiltä (hah) nimiltään Carnival ja Carnival II:

Riipuksena ihana sininen lasisydän, jonka sisällä on sieviä tummansinisiä kuvioita. Näitä sydämiä minulla on muuten kolme kappaletta myytävänäkin, jos jotakuta kiinnostaa.

Riipusosassa pari helmeä, Balin välihelmi ja Karen Hill Tribe -hopeakukka

Joskus harvoin käy niin, että helmet päättävät ihan itse, millaiseksi koruksi haluavat isona alkaa. Nämä violetit makeanvedenhelmet olivat jo monta viikkoa sitten sitä mieltä, että he haluavat päästä juuri tällaiseen rannekoruun, eikä helmihullu voinut kuin totella käskyä. Hyvä olikin että totteli, sillä korusta tuli ainakin allekirjoittaneen mielestä ihastuttava (taas omakehu haisee, mutta haiskoon…).

Muokkaus klo 18.31: Lasisydämet löysivät uuden kodin, joten enää niitä ei ole saatavilla.

Kuvasin tänään kaikki kauneimmat jaspikseni. Ai miksikö? Helmihullu tunnustaa, ettei ole ihan varma syystä itsekään. Kaipa minä halusin varautua siihen pienen pieneen mahdollisuuteen, että jonain päivänä nuo kivet eivät ole enää luonani. Silloin olisi mukavaa, kun edes kuvien avulla voisi palauttaa mieleensä niiden upeat värit ja kuviot.

Säälittävääkö? Luultavasti. Mutta katsokaa näitä jumalaisia kiviä:

Kuvia on enemmänkin, mutten viitsi pistää niitä kaikkia tähän. Jos joku haluaa nähdä loputkin, ne ovat Flickr-setissäni nimeltä Gemstones. Olen nyt täysin vakuuttunut siitä, että jaspikset ovat kaikkein kauneimpia korukiviä.

Pari koruakin on näytettävänä. Molemmissa on – yllätys, yllätys – nimenomaan jaspista:

Kaulakoru jaspiksesta ja hopeasta. Tästä korusta ei millään saanut kuvaa, joka olisi tehnyt sille oikeutta. Kuvasin korun yhteensä varmaan pari tusinaa kertaa – no luck. Tyytykää siis tähän kuvaan. Suurin osa korun kivistä on fancy-jaspista, mutta korun supersuloinen pieni hopeaan kierretty “riipus” on HelmiQ:sta aikoinaan ostettu kauniin kuvioinen Ocean-jaspis.

Rannekoru Ocean-jaspiksista. Olen vieläkin yllättynyt siitä, että ihan oikeasti raskin käyttää noita kiviä johonkin.

Ja nyt television ääreen pihtien, hopealankojen ja kivien kera!

Mietinpä tässä pöytää siivotessani, miten näppärä, helppo ja vaivaton harrastus tämä koko korujuttu onkaan. Ei tarvitse juuri mitään välineitäkään…

Ja tuosta puuttuu vielä saha, veivit, alasin, butaanipoltin, kaksi muuta sormuspuikkoa, ruuvipenkki ja luultavasti muutamia muitakin työkaluja, joita en keksi tähän hätään.

Missä välissä nuo kaikki tavarat ovat meille muuttaneet?

Pikainen kuvapläjäys:

Tilaustyösetti turkoosista jaspiksesta ja hopealangasta.

Todella sievä tilaustyökaulakoru, jonka helmiyhdistelmä on pitkälti tilaajan itsensä valitsema. Alkaessani tehdä korua epäilin mielessäni kyseistä väriyhdistelmää, mutta kun koru lähti muotoutumaan, tajusin värien sopivan vallan mainiosti yhteen. Ei saisi olla niin skeptinen! Asiakkaillani tuntuu olevan selvästi parempi värisilmä kuin minulla itselläni – miten kiusallista…

Lopuksi vielä lisää korkkiruuveja (ohje wigjig.comista), koska a) niitä on kiva tehdä ja b) ne ovat ihastuttavia. Ylemmässä parissa on särmikkäät karneolit ja kirkkaat Balin välihelmet (ensimmäinen kerta, kun käytin noita kirkkaita versioita!) ja alemmassa Swarovskin kuutiot ja perinteiset, patinoidut Balin välihelmet.

Kauneimmat puuni tähän mennessä: kuukivisiruja ja hopeaa. Kaksi patinoitua, yksi kirkas riipus.