Juhannuksen jälkeen ei ole vielä ehtinyt syntyä mitään uutta, mutta tässäpä pikaisesti esiteltynä juuri ennen juhannusta syntyneet jutut:
Tilaustyönä tehty lapsen rannekoru, johon vastaanottaja itse sai valita kristallien värisävyt.
Taas yksi sormus lisää…
Minulta on kaivattu jo pitkään kuvasarjaa, joka esittäisi, miten hopearenkaita tehdään. Ennen kuin näytän yhden ainoaa kuvaa haluan kuitenkin korostaa, että minä olen ihan vain satunnainen helmihullu, joka ei todellakaan ole minkään sortin asiantuntija hopeatöissä. Vähänkin kokeneemmat hopeajuttujen tekijät luultavasti parkuvat kauhusta nähdessään, miten minä renkaani teen, mutta puolustaudun sanomalla, että tämä menetelmä on halpa ja toimii minulla hyvin. Syntyvät renkaat ovat nättejä ja sulkeutuvat kauniisti.
Kuvissa näkyvät tarvikkeet, joista ei valitettavasti ole yhteiskuvaa:
Ensimmäiseksi ruuvipenkki kiinnitetään pöytään, joka on suojattu sekä ylä- että alapinnaltaan paksuilla paloilla nahkaa. Puupalat tulevat ruuvipenkin leukojen väliin. Niiden olisi hyvä olla mahdollisimman kovaa puulaatua, ettei niihin tulisi kovin pahoja painaumia, mutta allekirjoittanut on käyttänyt ihan satunnaisia puunkappaleita, minä huomaa myös niihin jääneistä jäljistä.
Hopealanka laitetaan kulkemaan puupalojen välistä niin, että sitä jää jonkin verran näkyviin ruuvipenkin yläpuolelle. Leukoja ei väännetä tässä vaiheessa vielä kovin tiukalle.
Puikko asetetaan niin, että lanka kulkee puikossa olevan loven kautta. Kun puikkoa nyt kiertää varovasti, lähtee lanka (ainakin toivottavasti) kiertymään sen ympärille. Helmihullu kiertää lankaa tässä vaiheessa yleensä 2-3 kierrosta.
Edelleen puikosta kiinni pitäen (koska muuten langan kierteet löystyvät) väännetään nyt ruuvipenkistä leuat niin tiukalle kuin vain suinkin mahdollista. Tarkoitus on varmistaa, että lanka kiertyy puikon ympärille mahdollisimman tiukaksi spiraaliksi. Kun leuat ovat tarpeeksi tiukalla, veivataan hopealankaa puikon ympärille sopivaksi katsottu määrä. Ei kannata hämmästyä, jos lanka kuumenee kiertämisen aikana.
Valmis spiraali on irrotettu tilapäisesti puikosta. Spiraalin alusta leikataan sivuleikkurilla siististi irti turha pätkä, joka vain vaikeuttaisi sahaamisen aloittamista.
Puikko ja spiraali kiinnitetään pystyyn ruuvipenkkiin. Jos spiraali ei ole kovin pitkä, kiinnitän sen yleensä niin, että vain puikko jää penkin leukojen väliin ja itse spiraali lepää puupaloja vasten. Mikäli spiraali on pitkä, jää sekin ruuvipenkin leukojen – ja puupalojen! – väliin. Tällöin vältän kiristämästä leukoja kovin tiukalle, etteivät tulevat renkaani kärsi. Mitä pitempi pätkä puikkoa on leukojen yläpuolella, sitä enemmän puikko (ja spiraali) heiluvat sahatessa.
Sahaus tehdään niin, että aloitetaan sivuleikkurien jäljiltä jääneen suoran pinnan vierestä (jolloin muodostuu yksi kokonainen rengas). Sahan terä suunnataan niin, että se kulkee puikossa olevan loven kohdalla ja sen suuntaisesti, sillä muutenhan sahaaminen ei onnistuisi alkuunkaan.
Ja ei kun sahaamaan! Minulla on tapana tukea spiraalia molemmilta puolilta sormin sahatessani, jotta se pysyy hyvin paikoillaan ja sahausjäljestä tulee siisti. Kun renkaita on sahattu koko puikossa olevan loven matkalta, löysään hieman ruuvipenkin leukoja ja hivutan puikkoa spiraalin sisällä alemmas, kunnes spiraalin ja puikon yläreuna ovat samalla korkeudella. Sitten taas sahataan. Ja siirretään puikkoa. Ja sahataan.
Tällä tekniikalla spiraalin loppuun jää väkisinkin joitakin kierroksia, joita ei kerta kaikkiaan tahdo saada sahattua. Kun spiraali on riittävän lyhyt, alkaa nimittäin ainakin minulla saha osua noihin puupalasiin. Vaan ei hätää! Siinä vaiheessa laitetaan se pikkuinen spiraalinpätkä talteen ja seuraavalla kerralla asetetaan se uuden spiraalin päälle puikon ympärille, jolloin sahaaminen taas onnistuu.
Olen kuullut, että jotkut sahaavat renkaansa pitäen spiraalista vain sormillaan kiinni (siis ilman minkäänlaista tukea spiraalin sisällä), mutta minulla se ei onnistuisi ilman verenvuodatusta. Tämä kuvaamani menetelmä sen sijaan toimii mukavasti.
Kun kaikki renkaat on saatu sahattua, minulla on tapana huuhtoa ne siivilässä (tähän tarkoitukseen ei tietenkään käytetä samaa siivilää kuin ruoanlaitossa!) kuumalla vedellä, jotta kaikki turha sahatessa tullut metallipöly lähtee niistä. Huuhtelun jälkeen kippaan renkaat pyyhkeelle ja kuivaan ne. Kun renkaat ovat kuivat, ne ovat valmiita käytettäväksi – tai säilöttäväksi pussiin myöhempää käyttöä varten.
Viimeinen työvaihe on imurointi, sillä sahaus jättää jälkeensä ison määrän hopeatomua, joka ei yleensä saa aikaan spontaaneja riemunkiljahduksia asuinkumppanissa.
***
Lopuksi vielä renkaiden sahaamisen FAQ:n sijasta SFNAQ (so far never asked questions):
1. Apua! Saha! Terävä esine! Mitä jos sahaan itseäni sormeen?
No panic. Sormissa ei ole yhtään tärkeää valtimoa, jonka voisit katkaista. Jotta saisit itseltäsi hengen kultasepän sahalla, sinun täytyy olla todella motivoitunut ja suorastaan pelottavan taitava käyttämään työkaluja väärin.
Jos sahaat itseäsi sormeen, älä työnnä sitä sormea suuhun, sillä se on kuitenkin hopeapölyssä, joka ei varmasti ole terveellistä saati sitten maistu hyvältä. Pese kädet, puhdista syntynyt pieni haava ja laita sormeen Nalle Puh -laastari. Pyydä tarvittaessa äitiä / puolisoa puhaltamaan.
2. Mitä jos saha lipeää kesken sahaamisen?
Jos saha pääsee lipeämään niin, että se tekee ruman jäljen renkaaseen – tai useampaan renkaaseen -, jatka sahaamista mutta älä laita vahingoittuneita renkaita muiden renkaiden joukkoon. Et halua käyttää rumia renkaita koruissasi. Käytä tällaiset renkaat johonkin vähemmän tärkeään, jossa sahanjäljillä ei ole niin väliä.
Allekirjoittaneella saha lipeää keskimäärin kerran per kaksi sahattavaa spiraalia ja näillä kerroilla pilalle menee yleensä kaksi rengasta. Hävikki on siis noin yksi rengas per spiraali. Ei paha.
3. Hopealanka on kauhean kallista. Mikä on sen hinnan huomioon ottaen pahin virhe, minkä voin renkaita sahatessani tehdä?
Niille, jotka pelkäävät tuhoavansa käyttökelvottomaksi pari metriä hopealankaa ja siten menettävänsä kallisarvoisia euroja, voin kertoa salaisuuden:
Taloudellisesti pahin virhe, minkä voit tässä puuhassa tehdä, on se, että turmelet hopealangan sijasta itseäsi.
Harvalla tavallisella harrastajalla on tämänkaltaiseen työskentelyyn ihanteelliset tai edes ergonomisesti riittävän hyvät työtilat, joten renkaiden sahauksessa kaiken a ja o on se, että nouset vähän väliä ylös ja venyttelet kunnolla. Selkä- ja hartiakivun hoidattaminen asiantuntijalla käy kalliiksi.
Kokemusta on.
Foorumilla aloitettu Korujen vuosi -haaste (paremman sanan puutteessa käytän tuota haaste-sanaa) on lähtenyt käyntiin hienommin kuin osasin odottaakaan. Ihmiset ovat tehneet toinen toistaan upeampia koruja, ja toivon, että innostus säilyy tulevina kuukausina!
Kesäkuun teeman sai valita kahdesta vaihtoehdosta: joko Kesäyön taika tai Kesäyön unelma. Minä valitsin teemakseni ensimmäisen ja ähersin eilen oman koruni valmiiksi.
Minulle keskiyön aurinko on ollut jotenkin aina sitä kesäyön taikaa aidoimmillaan (sääli, ettei sitä täällä etelässä pääse näkemään…) ja siksipä minun koruni aiheena on nimenomaan keskiyön aurinko ja sen loisteen värit. Korvakoruissa käytin punaista akaattia, karneolia, sitriiniä ja ehkä jotain muutakin – en ole täysin varma noista keltaisista särmikkäistä kivihelmistä. Idea oli mielestäni kiva, mutta toteutukseen en ole ihan täysin tyytyväinen. Yhtä kaikki, korvakoruista tuli mielestäni sievät.
Lisäksi olen yrittänyt lyhentää tilaustöiden listaa tekemällä muun muassa nämä korut:
Eräälle kaverille tein kaulakorun, jonka tarkoitus olisi sopia yhteen Kalevala Korun Vanamo-rannekorun kanssa. Löysin mielestäni varastoistani juuri oikeansävyisiä helmiä, joten kovin pahasti en toivottavasti epäonnistunut.
Toinen tehty tilauskoru on kaksirivinen Swarovskin kristalleista (Ruby) ja hopeaketjusta tehty nilkkakoru:
Seuraavaksi on pakko, PAKKO ryhtyä sahaamaan lisää hopearenkaita, sillä muuten ei onnistu muiden tilaustöiden teko. Puuh.
Minä ja pehmeä hopealanka emme vieläkään puhu täysin samaa kieltä, mitä sormuksiin tulee. Saan kyllä aikaan jo varsin sieviä tuloksia, mutta pakko on sanoa, että vieläkin sormusten tekeminen on ihan älytöntä äherrystä ja tuherrusta. Kaikki menee hienosti siihen asti, että on aika ruveta kiertämään langan päitä sormuksen rungon ympärille. Sillä hetkellä hopealankani päättää aina jäykistyä pehmeästä suunnilleen jousikovaksi saaden minut kiroilemaan vuolaasti. En voi ymmärtää, miten se voikin olla niin hankalaa. Liekö vain harjoituksen puutetta vai mitä?
Tummanharmaa akaattinappi
Pyöreä punainen akaatti ja hopeahelmiä
Pikkuinen neljän millin ametisti ja hopeahelmiä
6 mm:n violetti fluoriittihelmi
6 mm:n musta onyx
Viimeiseksi kaksi hopeista spiraalisormusta, jotka näyttävät huomattavasti vaikeammilta tehdä kuin mitä todellisuudessa ovatkaan. Minulta meni suorastaan häpeällisen pitkä aika kuvasta päätellä, miten nämä sormukset rakentuvat, mutta ymmärsin kuin ymmärsinkin lopulta! Varsinkin alempi onnistui yli odotusten.
Nyt vain kuvapläjäys, kun en kerta kaikkiaan jaksa kirjoittaa mitään älykästä.
Lisää nilkkakoruja:
Ja jotain ihan muuta! Näitä tehdessäni toivoin, että minulla olisi pitkät hiukset:
Helmihullun päivän teemana on tänään ollut “edulliset kesäkorut” sekä hartioiden säästeleminen turhalta tuskalta. Päivän saldo on toistaiseksi neljä sievää kesäistä nilkkakorua, jotka olen tavallisuudesta poiketen tehnyt edullisista materiaaleista hopean sijasta. Ketju on Sinooperin metriketjua, joka minulle myytiin korukäyttöön, joten sen ei pitäisi allergisoida. Ihan kaikkein herkimmille en menisi näitä koruja kuitenkaan tyrkyttämään, koska myyjät eivät osanneet kovin tarkkaan kertoa, mitä ketju on syönyt. Lanka puolestaan on hopeoitua kuparilankaa.
Säätöketjujen ansiosta suht normaalikokoisen nilkan omistajat voivat jopa valita, laskeutuuko koru nilkkaan alas luun alapuolelle vai jääkö se nilkan yläosaan – makuja kun on monia.
Hartiat eivät edelleenkään anna tehdä mitään kivaa, ainakaan jos se vaatii vähänkään pitkäkestoisempaa työskentelyä. Päätin kuitenkin tehdä edes jotain, ettei pää vallan leviäisi silkasta turhautumisesta.
Eni Okenin ohjeella tehty Days of Old -riipus on itse asiassa ollut valmis jo melko pitkään, mutta se on kärsivällisesti odottanut patinointia. Sen sai tehtyä tänään, joten nyt riipus on täysin valmis. Se ei ehkä ole täysin suora eikä siitä voi puhua samana päivänäkään Enin upeiden luomusten kanssa, mutta kaiken kaikkiaan riipus on persoonallinen ja näyttää kivalta.
WigJig.comista löytyneellä ohjeella tehty sormus on myös ollut valmis jo iät ja ajat, mutta en ollut saanut aikaiseksi lisätä sormuksen keskelle jotakin koristetta. Tänään lopulta päätin kehitellä sormukseen kiven ja jotain pientä mukavaa, ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Sormuksessa on nyt keskellä 4,5 mm:n granaatti ja kaksi pikkiriikkistä HillTribe-hopeahelmeä.
Aaaaargghhhh! Ei ole mitään näytettävää, koska en pysty tekemään mitään! Hartiat ovat oireilleet jo viikon verran, eikä tilanne ole korjaantunut ollenkaan, vaikka olen viettänyt paljon vähemmän aikaa tietokoneen ja korujen parissa ja vaikka olen venytellyt venyttelemästä päästyänikin. Kipu on oikeastaan pikemminkin pahentunut kuin laantunut. #¤@£$%¤&!!!
Tänä aamuna ei meinannut enää pää nousta tyynystä ilman tuskaisia vinkaisuja, joten eihän siinä muu auttanut kuin etsiä puhelinluettelo ja rukoilla aikaa osteopaatille. Maanantaihin on vielä kestettävä – saa nähdä repeääkö pää ennen sitä, kun Janne on sunnuntai-iltaan saakka toisaalla, enkä minä voi tehdä tältä säryltäni oikein mitään mielekästä.
Voi tätä helmihullun tuskaa.
Ai pahus, kun nyt onnitellaan noihin vanhoihin merkintöihin, niin kai tänne pitää ihan omakin merkintä kirjoittaa, sikäli kun näen näiden vaaleanpunaisten lasieni läpi mitään.
Helmihullu on hetkellisesti muuttunut kymmenestä viiteentoista senttiä maanpinnan yläpuolella leijuvaksi, onnellisesti huokailevaksi tytönhupakoksi, sillä helmihullun ihana, upea, seksikäs, täydellinen avomies pyysi häntä eilen vaimokseen. Virallinen kihlajaispäivä oli siis 060606, mutta sormukset tulevat hieman jälkikäteen.
Nyt, jos suotte, jatkan vielä vähän aikaa leijailuani…
*huokailua*
*leijumista*
*hymyilyä typerästi*
Helmetin korumyyntipuolella vietetään kesäkuun ajan jonkinmoista alennusmyyntiä, jonka aikana kaikki korut ovat – 10 %. Alennusta ei ole merkitty korusivuille (ette kai te oikeasti kuvittele, että jaksaisin muokata kiljoona html-tiedostoa saadakseni alennetut hinnat näkyviin?), vaan se lasketaan tilausvaiheessa.
Lisäksi lahjoitan erillisen pienehkön korulahjan jollekulle onnekkaalle, joka on kesäkuun aikana ostanut minulta jotain. Jos joku lukijoista osaa sanoa varmasti, onko valtiolla tämänkaltaiseen toimintaan jotakin vastaansanomista, toivon, että otatte yhteyttä. Käsittääkseni nämä eivät kuitenkaan ole tulkittavissa minkäänlaisiksi arpajaisiksi.
Ja lopuksi taas kuvia:
Laatiessani aiemman merkinnän videonpätkää tein useita kierteisiä silmukoita, jotka oli tietysti lopulta käytettävä johonkin. Pakottauduin vihdoin ja viimein käyttämään myös jo ajat sitten ostamani jaspis-värilajitelman. Tuloksena yllä näkyvä mahdottoman sievä (< - allekirjoittaneen subjektiivinen mielipide, josta ei sinänsä tarvitse välittää) rannekoru.
Aiemman Isobel-setin hengessä syntyi tämä kalkkiturkoosihelmistä ja Balin hopeasta tehty korusetti, joka luultavasti näyttäisi todella hyvältä jonkun ruskettuneen ihmislapsen yllä. (Helmihullu ei koskaan rusketu, ainoastaan palaa, mikä näin katkerana välihuomautuksena todettakoon.)
Viimeiseksi tilaustyönä tehdyt kristallikorvakorut – yksinkertaiset mutta ah niin kimaltelevat!
