Meta

Tänään tartuin vihdoin härkää sarvista ja päätin tehdä herringbone weave -korvakorut. Vaati melkomoisen määrän suunnittelua ja mittailua, että molempiin varmasti tuli yhtä pitkät kierteiset linkit ja että molemmat osat ovat varmasti samankokoiset. Muuten niistä ei sitten erityisen identtiset tullutkaan…

Korvakoruissa on 8 mm:n fancy jasper -kivet, jotka ovat hieman eri väriset. Laskeskelin, että se ei haittaa, koska korvakorut ovat kuitenkin selkeästi pari ja kivet ovat sentään suunnilleen samaan väriperheeseen kuuluvat. Korut näyttivät ihan kivalta valmiina, mutta vasta patinointi toi esiin niiden todellisen kauneuden.

Olen hyvin tyytyväinen tuohon valokuvaan. Valkea kahvimuki rauhoittaa kuvaa kummasti ja toimii minusta paremmin korujen taustana kuin aiemmin käyttämäni lasi. Luulen, että kuvaan vastedes enemmän tällä tavalla.

Sydänkorvakorut jouduin patinoimaan kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla niihin jäi ruskehtava sävy, joka suoraan sanottuna ällötti minua. Se näytti jotenkin epämääräisen ruosteiselta. Minusta hopeakorun patinointi ei saa olla sävyltään lämmin, mutta tämä on toki vain mielipidekysymys. Toisen patinoinnin jälkeen korvakorut onneksi näyttivät siltä miltä halusinkin.

Korkkasin tänään fasettihiottujen fancy jasper -suorakaiteiden nauhan, jota olen tähän asti tyytynyt vain hypistelemään (hei, ne olivat suht hintavia!). Poimin nauhasta pari erityisen sievää yksilöä ja kieputin ne sormuksiin. Yritin kuvata kyseisiä sormuksia monenlaisilla alustoilla, mutta kuvat näyttivät aina huonoilta ja kivet täysin väärän sävyisiltä. Nämä kuvat onnistuivat parhaiten:

Tänään ei huvita oikein mikään, joten laitanpas vain yhden kuvan tällä kertaa.

Pilalle menneen fuksianpunaisen helminauhan jälkeen tämä oli tervetullut onnistuminen. TIP:n helmiä, lukko ja riipus Balin hopeaa.

Luopumisen harjoitteleminen jatkuu: pakotin itseni tekemään rannekorun jo pitkään säilömistäni Ocean-jaspiksista. Koru oli pakko tehdä nopeasti ja suurin piirtein silmät kiinni, etten olisi alkanut vinkua surkeudesta NERIK*-syndroomani kanssa:

Koru sai kaverikseen myös korvakorut:

Tämän toisen rannekorun avulla harjoittelin paitsi luopumista, myös epäsymmetriaa. Minkään epäsymmetrisen luominen on ollut minulle koko helmihulluuteni ajan hirveän hankalaa, joten tällaisten korujen tekeminen on tervetullut haaste:

Lopuksi vielä Swarovskin kristalleista ja hopeasta tehty tilaustyökaulakoru:

—
* Näitä En Raski Ikinä Käyttää

Kamerasta loppui akku juuri kun olin aikeissa alkaa kuvata. Siinä vaiheessa, kun akku oli saatu ladattua, oli ulkona jo vähemmän valoisaa, joten kuvista tuli melko huonoja. Pah, sanon minä.

Sardonyx-sormus. Otin tuon kiven erilleen muista jo silloin, kun ostin ne, sillä noin kaunis yksittäinen kivi oli pakko saada käyttää sormukseen. Kiven kuviot eivät tosin erotu kuvassa kovinkaan hyvin.

Gold filled -lankaa ja creamrose-sävyinen Swarovskin helmi. Kyllä, tuosta langasta on edelleen viheliäistä tehdä sormuksia.

Itse kehittelemäni kiemurakorvikset, jotka on patinoitu. Ihanan kevyet ja veikeät.

Myöskin patinoidut amatsoniittikorvakorut, joista tuli aivan ihanat. Huonon valaistuksen takia tästä kuvasta tuli surkean rakeinen, joten pitänee yrittää kuvata huomenna uudelleen.

Onnistun koruja patinoidessani yleensä saamaan aikaan jotenkin niin lujan patinan, ettei ylimääräistä patinaa tahdo saada poistettua hohkakivijauheella vaan se vaatii hienon teräsvillan. Teräsvillalla patinan poistaminen on työlästä ja hidasta, joten olen suhtautunut patinointiin hieman nihkeästi. Tänään tekemäni korut kuitenkin kaipasivat patinaa, joten oli ryhdyttävä toimeen.

Kas kummaa: kaikki sujui kuin tanssi. Patinointi oli nopeasti tehty ja tällä kertaa – kun älysin toimia hieman toisin – liian patinan poisto onnistui hohkakivijauheella kätevästi ja sangen vaivattomasti. Juuri kun olin ehtinyt ajatella jotakin sen tapaista kuin “jopas tämä sujui helposti tällä kertaa”, otteeni kaulakorusta lipesi, ja se putosi wc:n lavuaariin niin, että yksi brioleteista iskeytyi ihan liian napakasti teräksiseen altaaseen. Tuloksena oli tietysti särö kivessä, kuinkas muuten.

Tästä tulee mieleen joidenkin päivien takainen helminauha, joka meni pilalle noin kaksi minuuttia sen jälkeen, kun olin Jannelle iloisena todennut, että nauhan solmiminen oli vaatinut ennätysvähän aikaa…

Vaihdoin brioletin, patinoin sen osan korusta uudelleen ja poistin liiat patinat toiseen kertaan. Lopputulos on kaunis, vaikka itse sanonkin:

Seuraavaksi kehnohko kuva kaulakorusta roikkuvassa asennossa. Julia teki vastikään samalla periaatteella kaulaan tulevan todella sievän korun.

Ja kuva korvakoruista roikkuvassa asennossa:

Patinoin myös erään aiemmin tekemäni sormuksen, jota en jostain syystä ollut edes muistanut laittaa myyntiin asti:

Kuvaaminen tökki tänään, joten sormuskuvasta tuli tylsän rakeinen.

Lopuksi vielä jotain, minkä postipoika toi tänään. Tämän riipuksen ostin ihan vain itselleni, eikä se tule päätymään myytävään koruun (hintansakaan takia…). Siipien väli on viitisen senttiä, joten riipus on aika kookas. En ole vielä päättänyt, teenkö sen ympärille kokonaisen korun vai laitanko riipuksen vain yksinkertaisesti mustaan nauhaan.

Tänään valmistui tämä setti hopeaketjusta ja lasibrioleteista, jotka vaihtavat väriä valaistuksen mukaan jäänsinisestä violettiin:

Kaulakorussa on ketjua lukosta briolettien alkamiskohtaan noin 48 cm. Korun lukon voi kiinnittää johonkin ketjun silmukoista tai sitten ketjun voi laittaa lukon läpi niin, että koru on lariat-tyyppinen silmukka.

Tänään helmihullu on yrittänyt sisäistää kolmea periaatetta:

1) Materiaalit on ostettu käytettäviksi.
2) Materiaaleista ei synny mitään, jos niitä vain hautoo ja ihailee itsekseen raskimatta käyttää niitä
3) Jos materiaalit loppuvat, niitä voi yleensä ostaa lisää (harvinaisuudet ovat tietysti poikkeus)

Läksynä tein tämän Lorien-setin, johon kului iso kasa – jostain syystä tarkkaan säästelemiäni – fancy-jaspiksia:

Koska makeanvedenhelmiä on tulvinut viime aikoina sisään ovista ja ikkunoista, olen myös yrittänyt käyttää niitä. Eilen solmin todella kauniin (vaikka itse sanonkin) helminauhan fuksianpunaisista helmistä, mutta pilasin sen viimeisessä vaiheessa yrittäessäni päätellä korua. Siinä ei muuten ollut itku kaukana [no okei, kyllä siinä taidettiin vähän harmin kyyneliä pyyhkiäkin], kun melkein kahden tunnin työ meni pilalle kolmanneksi viimeisellä solmulla… Tietenkään minulla ei ollut toista samanväristä silkkilankaa, joten fuksianpunaiset kaunottaret joutuvat nyt odottamaan, että saan lisää helmisilkkejä.

No, vaijeriin pujotellun helmikorun sain sentään aikaiseksi tupeksimatta:

Pronssin tai messingin tai minkä lie sävyisiä helmiä ja Light Colorado Topaz -kristalleja, riipuksessa Hill Tribe -kukka.

Tekaisin myös kristalliriipuksen joutessani, mukaillen Eni Okenin Beaded Flower Pendant -ohjetta:

Minä luulin, että Beadbaben aiemmat tilaajalahjat olivat suunnilleen rumuuden huippu, mutta taisin olla väärässä. Tänään tulleiden makeanvedenhelmien mukana oli nimittäin niin ruma metallihirvitys, etten ole moista nähnyt aiemmin:

Eikö kiitoslahjojen tarkoituksena olekaan kiittää asiakasta vaan säikyttää tämä tiehensä?

Kevät on selvästi tulossa, sillä helmihullu huomaa himoitsevansa iloisenvärisiä makeanvedenhelmiä – erityisesti sekoitusnauhoja, joita tänään tuli Beadbabelta kuusi kappaletta. Värit ovat ihanat ja kiilto kerrassaan upea, mutta helmien pintoihin en ole täysin tyytyväinen. No, kutakin värisekoitusta on kaksi nauhaa, joten kestäähän niistä jotain karsiakin.

En tiedä, mihin tänään koko päivä katosi, mutta en muutaman tilauskorun korjaamisen lisäksi ehtinyt muuta kuin tehdä yhden kaulakorun. Upean siniset makeanvedenhelmet eivät kelpuuttaneet mitään kaverikseen, joten saivat vierustovereikseen vain pikkuiset siniset delicat. Riipusosaan hyppäsi sitten kuin itsestään yksi Swarovskin kristalli tuomaan pientä säihkettä – lisäksi riipuksessa on HillTribe-hopeasydän.

Äh, minä lakkaan nyt teeskentelemästä että olisin missään helmilakossa, kun siitä ei kerta kaikkiaan näytä tulevan mitään. Mitä tiukemmin yritän olla lakossa, sitä varmemmin sorrun. Olen lakkoyritelmäni aikana langennut luultavasti jopa enemmän kuin mitä olisin langennut, jos en olisi yrittänyt lakkoilla. Siispä hiiteen koko touhu! Luultavasti olisi paljon älykkäämpää luvata, että yrittää käyttää enemmän (ja tarkempaa) harkintaa sen suhteen, mitä ostaa, ja yrittäisi aina miettiä useampaan kertaan, onko jokin ostos välttämätön – tai edes hyödyllinen.

Nyt siis teen lakkolupausten sijasta lupauksen yrittää oppia pois siitä kauheasta “Iiih, apua, tuo on pakko saada, liian ihanaa!” -ostohysteriasta. Samaten lupaan yrittää oppia käyttämään aarteitani rohkeammin, etten ainoastaan varastoisi niitä laatikoiden kätköihin ja ihailisi niitä itsekseni silloin tällöin.

Yhdestä viimeaikaisesta lankeamisestani syytän täysin häpeämättä Nindeä. Alle kaksi vuorokautta sen jälkeen, kun olin tehnyt elämäni ensimmäisen tilauksen Treasure Island Pearlsille, Ninde laittoi blogiinsa kuvia makeanvedenhelmistä, joita oli tilannut TIP:ltä. Helmihullu hakkasi päätä seinään tajutessaan, millaisia ihanuuksia olisi voinut tilata itsekin, jos olisi selannut kaupan valikoimaa hieman tarkemmin.

Vahinko on nyt korjattu.

Haluan kuitenkin korostaa, ettei kuvassa ole niin monta nauhaa, kuin miltä ehkä näyttää, vaan ainoastaan neljä. En kai minä nyt ihan toivoton tapaus ole! (No olen.)

Seuraavaksi pari uusinta tilaustyötä:

Rannekoru ruusukvartsista ja mustista onyxeista

Korvakorut Swarovskin helmistä ja vaaleanpunaisista lasihelmistä. Tämän korumallin olin jo ehtinyt kokonaan unohtaa, sillä alkuperäinen pari oli peräisin heinäkuulta 2005. Asiakas oli kuitenkin nähnyt kuvan alkuperäisistä, ja toivoi samanlaisia, joten mikäpäs siinä. Kuva on melko kelvoton.

Sitten ihastuttava (ainakin minusta!) sormus labradoriitista. Tämä ei ole tilaustyö vaan päätynee normaalisti myyntiin:

Labradoriittia on vaikea kuvata, koska se ei yleensä näytä kuvassa kovinkaan erikoiselta, ellei kuvakulmaa valita todella tarkkaan. Senpä vuoksi otin sormuksesta vielä toisenkin kuvan, jossa pitelen sitä nakkisormissani niin, että edes osa kiven loistosta näkyisi kuvassa:

Pyrin yleensä valitsemaan sormuksiin mahdollisimman täydellisiä kiviä, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Kyseinen labradoriitti ei ole pinnaltaan ehkä täysin virheetön, mutta muuten kivi on upea, eivätkä sen pienet puutteet vähennä yhtään sormuksen kauneutta.