Meta

Minun ja ns. eye loopin – kutsuttakoon sitä paremman suomennoksen puutteessa vaikkapa perussilmukaksi – välillä on alusta asti vallinnut mitä melkoisin viha-rakkaus -suhde. Olen nähnyt N kappaletta ohjeita siihen, miten tuo silmukka tehdään (“Käännä vajaa sentti langan päästä 90 asteen kulmaan, tartu pihdeillä ja pyöritä näin ja noin ja vielä näin ja sitten orkesteri soittaa fanfaarin”), mutta loppujen lopuksi minun piti kehitellä ihan oma tapani, ennen kuin sain aikaan mielestäni riittävän kauniita silmukoita.

Se monissa paikoissa esitetty perustekniikka jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni – minun tekniikallani kun oli vaikea saada aikaan sellaista helmilinkkiä, jossa olisi molemmissa päissä kauniit pyöreät silmukat ja keskellä helmi (ilman liiallista turhaa tilaa heilua…). Eräänä kauniina päivänä päätin, että minun on pakko oppia tuo ongelmallinen perustekniikka, vaikka se sitten veisi päiväkausia.

Ja kas: yhtäkkiä palat loksahtivat paikoilleen. Silmukan teko alkoi täysin yllättäen onnistua. Aiemmin näkemissäni ohjeissa oli yksi tietty kohta, joka sai kerran toisensa jälkeen silmukkani epäonnistumaan. Heti kun aloin suorittaa tuon vaiheen eri tavalla kuin ohjeessa, alkoivat silmukat onnistua. Hurraa!

Siltä varalta, että joku muukin on tapellut saman tekniikan kanssa: minun suurin ongelmakohtani oli vaihe, jossa langan kärjen piti olla samassa linjassa suoran langan kanssa. Kun päätin jättää tuon ohjeen huomioimatta, alkoi koko homma sujua.

Lopuksi tarjoilen ihan videonäytteen siitä, miten teen silmukan. Selostus puuttuu, mutta eiköhän tuosta pääpiirteittäin saa selvää. Haluan kuitenkin vielä huomauttaa, että työskentely on kovin hankalaa, jos käsien ja vartalon välissä tönöttää kamera jalustoineen. Ja se pahuksen lanka kiepsahteli käsissä miten sattuu, kun yritin tietysti saada kaiken tehtyä mahdollisimman hienosti…

Alussa helmihullu loi mustan kasan.

Ja kasa oli epämääräinen ja sotkuisa, ja epätoivo oli mielen päällä, ja helmihullun usko itseensä liikkui olemattomuuden päällä.

Ja helmihullu sanoi: “Tulkoon hohkakivijauhe.” Ja hohkakivijauhe tuli. Ja helmihullu näki, että hohkakivijauhe oli hyvä; ja helmihullu otti hohkakivijauhetta purkista.

Ja helmihullu sanoi: “Poistukoot liialliset mustuudet, jotka ovat korujen pinnassa, niin että kaunis pinta tulee näkyviin”. Ja tapahtui niin.

En ole pitkään aikaan tainnut esitellä mitään hankintojani (osittain siitäkin syystä, että olen yrittänyt olla tekemättä niitä taloudellisen tilanteeni vuoksi…), mutta nyt on kuitenkin jotain näytettävää.

Janne toi minulle Koreasta jumalaisen kauniita ametisteja. Kauneutensa ja hintansa perusteella arvelisin niiden olevan jalokivilaatuisia. Näistä kaunokaisista teen jotain ihanaa itselleni, kunhan vain keksin jotakin riittävän arvokasta näin hienoille helmille.

Maarian korupajasta tilasin pääasiassa hopealankaa, mutta myös yllä näkyvät korukivet. Ylempään kuvaan olen erinomaisen tyytyväinen valokuvana – korukivet näyttävät siinä juuri niin kauniilta kuin ansaitsevatkin! Molemmissa kuvissa on – jos siis napsautatte niitä ja katsotte kuvaa Flickrissä – myös ns. muistilappujen avulla tiedot siitä, mitä korukiviä mitkäkin ovat.

Tilasin hiljattain myös kaksi kirjaa Play.comista, jossa ne olivat mukavan edullisia (varsinkin kun vertaa siihen, mitä Akateeminen kirjakauppa veloittaa Irene Petersenin korukirjoista!). Kuvan kirjat maksoivat yhteensä hieman alle 29 euroa, jos muistan oikein. Alempi kirja, Bead on a Wire, on ehkä parhain näkemäni wire jewelry -kirja, jota voin lämpimästi suositella muillekin. Toinenkaan kirja ei ole lainkaan hassumpi, mutta ei häikäissyt samalla tavalla kuin Bead on a Wire.

Juttuja, joita tehdessä ei tarvitse käyttää aivojaan:

Ja vastaavasti juttuja, joita tehdessä pitää käyttää niin aivoja kuin suojakäsineitä ja hengityssuojaintakin:

Todella sievät pienet korvakorut, joita tein kaksi paria. Toiset on jo myyty, toiset roikkuvat tälläkin hetkellä korvissani. Ihanat, IHANAT kevyet jokatilanteen korut.

Toisetkin yksinkertaiset, patinoidut korvakorut. Jäävät minulle itselleni.

Tein älyttömän kasan kännykkäkoruja. Nyt on takapuoli puutunut ja hartioita ja jalkoja särkee. Liikaa näpertelyä ja kuvankäsittelyä ja nettisivun päivittämistä. Must.. rest..

Alla yksi koruista, loput näette täällä – en millään jaksa liittää niitä kaikkia tähän.

Jos ketju on liian ohutta rannekoruksi ja sitä on liian vähän kokonaiseksi kaulakoruksi, mitä silloin tehdään? Tehdään tällainen:

Mahdottoman sievä ja siro kaulakoru, jolle kuva ei tee oikeutta. Miten siitä (kuvasta) mahtoikin tulla noin tuhruinen?

Kuparilanka on viekasta ja pahantahtoista. [pontevaa nyökyttelyä]
Se on juonissaan taitava, eikä sitä pidä aliarvioida vastustajana.

Päätin tänään kokeilla riipuksen tekoa kapussista ja kuparilangasta. En ole koskaan aiemmin kokeillut mitään sen kaltaista, joten oli selvää, että valitsin kuparilankaa hopean sijasta.

Kuparilangan juonikkuus käy mainiosti ilmi lopputuloksesta:

Kuparilanka luulee, etten minä tiedä, mistä riipuksen käsittämätön ja täysin odottamaton onnistuminen johtuu. Se luulee, että tällä toiminnallaan se saa minut kuvittelemaan, että onnistun yhtä hyvin myös hopealangan kanssa.

Minä tiedän kyllä sen metkut. Minä tiedän, että jos erehdyn kokeilemaan samaa hopealangalla, on tuloksena epämääräinen mytty, paljon kirosanoja ja pahaa mieltä. Hyvä yritys tuolta viekkaalta langalta kuitenkin. On se juonikasta, ei voi muuta sanoa.

Ollakseni rehellinen en ole ainoastaan helmihullu vaan myös Led Zeppelin -hullu. Tämä jälkimmäinen hulluus on kestänyt jo melkein kaksi vuosikymmentä, eikä sille näy loppua. Tänään syntyneeseen koruun inspiraatio tuli Led Zeppelinin Kashmirista, joka on mielestäni ehkä koko yhtyeen tuotannon hienoin kappale.

“Oh, all I see turns to brown
As the sun burns the ground
And my eyes fill with sand
As I scan this wasted land
Tryin’ to find, tryin’ to find where I’ve been…”

Valitsin korun väreiksi erilaisia keltaisen, oranssin ja ruskean sävyjä – auringon ja sen polttaman aavikon värejä laulun hengessä. Koru ei saanut olla säihkyvän kirkasta hopeaa, sillä se olisi riidellyt kappaleen sanoituksen ja ylipäänsä koko sen tunnelman kanssa, joten urheasti oli taas ryhdyttävä patinointiin.

Tällä kertaa rikkimaksaliuos oli selvästi kuumempaa kuin viimeksi, joten patinointi tapahtui nopeammin. Heti käsittelyn jälkeen koru oli melko mielenkiintoisen värinen, kuten kuvasta näkyy.

Kuten viimeksi, aloitin liian patinan poistamisen hienolla teräsvillalla, mutta turhauduin melko nopeasti. Homma oli hidasta ja työlästä. Päätin rohkaistua kokeilemaan hohkakivijauhetta, ja kas: se keino toimi huomattavasti vähemmällä vaivalla ja selvästi nopeammin!

Lopuksi koru vietti puolisen tuntia kiillotusrummussa, ja tulos (joka kuvassa näyttää tosin hieman todellista tummemmalta) on tämä:

Olen erittäin tyytyväinen. Patinointi onnistui hienosti, ja muutenkin korusta tuli todella onnistunut. Tämä kullanmuru jää ehdottomasti minulle itselleni!

“Oh, pilot of the storm who leaves no trace
Like thoughts inside a dream
Heed the path that led me to that place
Of yellow desert stream
My Shangri-La beneath the summer moon
I will return again
Sure as the dust that floats high in June
When movin’ through Kashmir…”

Rakkaat vanhempani viettivät useamman päivän ilonani, joten sikäli helmihullulla on takanaan mitä mainioin viikonloppu. Mikäs sen ihanampaa kuin saada olla äitienpäivänä oman rakkaan äidin kanssa? Valitettavasti unohdin kuvata äitienpäivälahjaksi tekemäni Bali-korvakorut, d’oh! Joudutte siis turvautumaan mielikuvitukseenne: kuvitelkaa korvakorut, joissa on pätkä 2 in 2 -muinaisketjua ja tällaiset helmet.

Kunnon helmihullu ei tietenkään ole jouten silloinkaan, kun talossa on vieraita. Eilisen vallan kelvollisen Päämies-elokuvan aikana syntyivät nämä kaunokaiset:

Ruby

Padparadscha

Indian Sapphire

Erinite

Lisäksi tällä kertaa on muutakin näytettävää: jo aiemmin viime viikolla tein kaksi kaulakorua, joita en ole aiemmin ehtinyt kuvata ja esitellä.

Sinisävyinen Suerte, jossa käytin turkoosien ja muutenkin vaaleiden helmien sijasta hieman voimakkaampaa sinistä:

Suerte-mallisessa Paua-korussa on käytetty siemenhelmien lisäksi kolmea eri värisävyä Swarovskin kristalleja sekä makeanvedenhelmiä. Riipuksessa on koristeellinen hopeahelmi ja pauasimpukkaa oleva pieni laatta. Ostin ajat sitten 2 x 2 kpl pauasimpukasta tehtyjä laattoja, enkä kerta kaikkiaan ole raskinut käyttää niitä aiemmin. Ne ovat kerrassaan ihastuttavia.

On tietysti aina suotavaa, jos harrastaessaan sattuu oppimaan jotakin uutta. Helmihullu sukelsi tänään kemian ihmeelliseen maailmaan ja kokeili itse hopean patinoimista. Tarvittava myrkky hankittiin jo pari viikkoa aiemmin apteekista, vaikka purkin kyljessä olevat varoitustekstit (“Erittäin haitallista ympäristölle”, “Muodostaa hapon kanssa myrkyllistä kaasua”, “Säilytettävä lukitussa paikassa” jne.) hieman hirvittivätkin.

Alakerrasta saaduilla pestyillä vauvanruokapurkeilla, rikkimaksalla, kuumalla vedellä, jäävedellä, hengityssuojaimella ja kumihanskoilla aseistautuneena siirryin parvekkeelle. Jos jokin kehittää myrkyllisiä kaasuja käytön aikana, on kyseistä ainetta syytä käsitellä jossakin muualla kuin sisätiloissa. Kädet täristen käytiin toimeen: yhteen purkkiin kuumaa vettä, toiseen kuumaa vettä ja rikkimaksaa ja kolmanteen jäävettä. Koru laitettiin kuparilangasta tehtyyn koukkuun ja kastettiin ensin kuumaan veteen ja sen jälkeen rikkimaksaliuokseen.

Helmihullu odotti rikkimaksan patinoivan korun muutamassa sekunnissa. Kului sekunti, kaksi, kolme, viisi sekuntia, kymmenen sekuntia. Koru ei vieläkään ollut tarpeeksi tumma. Siinä näkyi vihreän, kuparinpunaisen ja sinisen sävyjä. Uitin korua hyvän tovin liuoksessa, kunnes lopulta kyllästyin odottamaan. Sen jälkeen uitin korua jäävedessä pysäyttääkseni kemiallisen reaktion.

Tulos näytti pesun jälkeen tältä:

Huomatkaa hurmaavat vihreän ja sinertävän vivahteet.

Korun pesun jälkeen otettiin avuksi ystävämme hienonhieno teräsvilla. Hohkakivijauhettakin minulla olisi ollut, vaan päätin kokeilla ensin teräsvillaa.

Piinallisen patinan osittaisen poistamisen jälkeen laitoin korun puoleksi tunniksi kiillotusrumpuun.

Done! Ei täydellinen, mutta ensimmäiseksi kokeiluksi vallan mainio.

Mutta mitä hittoa minä nyt teen sille liuokselle, joka edelleen nököttää kannellisessa pilttipurkissa parvekkeella?