Meta

Parin päivän ajan helmihullun käsissä on syntynyt pelkkiä rannekoruja – ja niitäkin lähinnä kivihelmistä. Juuri nyt vain jostain syystä tekee mieli tehdä rannekoru toisensa jälkeen. Tänään täydensin With love -sarjaani viidellä korulla, kun alkoivat kaupan hyllyltä olla loppumassa. Niitä on blogissa ollut niin monesti esillä, etten tähän laita näkyviin kuin yhden, jonka tein villipitsiakaatista:

Lopuissa koruissa onkin sitten kaikissa mustaa onyxia. Se on näppärä kivi, joka sopii yhteen oikeastaan minkä kanssa hyvänsä!

Ajaton tie: Dolomiittimarmoria, lumijadea, mustaa onyxia… Koru näyttää hassusti leijuvan ilmassa, kun nuo yhdet helmet ovat niin paljon muita suuremmat :D

Missä olen ollut: Punaisia korallinugetteja, mustaa onyxia, hopeaa. Tästä tykkään kovasti! En millään meinannut keksiä korulle nimeä, kunnes sitten parhaillaan soineessa Led Zeppelinin Kashmir-kappaleessa Robert Plant loihe laulamahan notta “…trying to find, trying to find where I’ve beeeeeeennnnn…”

Lopuksi kalkkiturkoosia, mustaa onyxia ja hopeaa – Sama aika, sama paikka:

Elämä tuntuu tällä hetkellä mahdottoman mukavalta, oikeastaan ilman sen kummempaa syytä. Työvire on hyvä, korut syntyvät melkein kuin itsestään ja lähestyvä syksy saa jo valmiiksi sydämen pamppailemaan onnesta (minä nähkääs rakastan syksyä, olettaen siis että saamme oikean, ruskaisan kirpakan syksyn!).

Niitä “kuin itsestään syntyneitä” koruja onkin nyt taas kasa näytettävänä. Päätin taas kerran, että kivinauhojen hautominen saa nyt loppua, koska tuloksena ei sinnikkäästä hautomisesta huolimatta ole ollut uusia pieniä kivinauhoja. Siispä olen ryhtynyt urheasti korkkaamaan avaamattomia nauhoja varastoistani…

Unelmat tähtiä täynnä. Näitäkin violetteja kalsedoneja on jostain syystä hillottu ihan liian kauan…

Tundran aurinko. Voi miten hartaasti on noitakin fasettihiottuja puna-akaatteja säästetty!

Tarinankertoja. …puhumattakaan näistä ihanan kuvioisista sardonyxeista…

Kallioinen ranta. Silvermist-nauhakin tuli nyt sitten aloitettua!

Brazil. Tuon neliskulmaisen brazil chrysocolla -laatan ostin noin vuosikymmen sitten (no okei, en nyt sentään, mutta…)

Syksyn kirpeys. Hassu nyörikorukokeilu puna-akaateista.

Tammen varjossa. Peruskauraa (joskin toisaalta ihan sievää sellaista, minusta) makeanvedenhelmistä.

Enteitä. Minä lähestulkoon vannoin, etten ala tähän samaan rypäshuumaan joka on vallannut puolet Suomen helmeilijöistä, mutta nuo HelmiQ:n pikkuiset värikkäät lasirondellit kerjäsivät pääsyä juuri tällaiseksi koruksi ja minun oli pakko niellä pyhä päätökseni. Huoh. Upea savukvartsipisara on peräisin Thuja Designista – ja sitäkin on säilötty NERIK-laatikossa pitkään ja hartaasti…!

Alan vähitellen tulla hulluksi ottamieni kuvien kanssa. Vaikka kuinka muokkaan ja muokkaan, tuntuu kuviin jäävän jotenkin epämääräisen violetti vivahde. MUR! Pitänee vaihtaa taas kuvausalustaa – tuo näissä kuvissa esiintyvä paperi on liian hankala väritykseltään…

Eilen tuli sellainen tunne, että pitäisi päästä tekemään jotain, missä on isoja juotettuja renkaita. 8 mm:n veiviä suurempaa ei ollut tarjolla, joten se sai luvan riittää. Sahasin ja juotin kasan renkaita ja aloin pohtia, mitä ne haluaisivat kaverikseen. Botswanan akaatit ja savukvartsit alkoivat välittömästi huudella lokeroistaan – niitä siis!

Nämä rannekorut eivät ole mitään omaperäisyyden huippuja, mutta ainakin minusta niistä tuli ihanat. Ne ovat ranteessa mukavan keveät olematta liian arkiset ja ne pitävät pientä ääntä renkaiden liikkuessa. Tykkään!

Koska renkaita jäi rannekorujen tekemisen jälkeen vielä melko paljon, päätin illan pitkän tv-putken äärellä tehdä vielä kaulakorunkin. Onneksi koru valmistui jo Housen aikana, sillä Rimakauhua ja rakkautta sai parkumaan niin hervottomasti, että olisin luultavasti saanut sivuleikkureilla irti puolet sormistani, jos olisin yrittänyt tehdä korua samalla…

Kaulakorusta tuli mukavan pitkä, 52 cm, ja onnistuin rikkomaan symmetrian ujuttamalla sekaan yhden kolmen renkaan jonon ja yhden kolmen kiven jonon.

Kivet näyttävät kuvassa mustalta onyxilta, mutta ovat itse asiassa sateenkaariobsidiaania, eivätkä kaikki kivet ole kokomustia, vaan niissä on hieman vaaleampia, jännän hohtavia kohtia.

Tämä Köynnös-rannekoru valmistui jo muutama päivä sitten. Idea ei ole omani, vaan näin joskus Helmetissä muistaakseni Päivin tekemän korun, jossa oli kuparisia välihelmiä tällä tavalla käytettynä. Nuo yläporatut helminapit ovat kyllä veikeitä!

Lähteellä-korvakoruista tuli suorastaan harvinaisen onnistuneet. Materiaaleiltaan ne olivat selkeästi keskivertokorviksiani kalliimmat, mutta lopputulos on sen arvoinen! Balin hopeaa, hopeaketjua, Swarovskeja… En uskalla edes kertoa, miten kauan olen noita “tötteröitä” hillonnut lokerikon kätköissä (sitä aikaa ei nimittäin mitata kuukausissa vaan lähinnä vuosissa… :D )!

Balin hopeisia Bola-”imitaatioita” on kyselty jo pariin otteeseen, joten nyt niitä on taas muutamia tarjolla. Koruna nämä eivät tietenkään ole erityisen monimutkaisia, mutta mukavan näköisiä silti – ja ajatus niissä on jotenkin hellyttävä!

Vaikka ulkona on tukalan lämmintä ja kosteaa, täällä sisällä hikoillessani olen silti edelleen syystunnelmissa. Teki mieli yhdistää ketjua ja kiviä, ja tässä on tulos:

Fasettihiottu 10 mm:n sitriini, pari karneolia, yksi fasettihiottu vihreä aventuriini ja yksi wood-akaatti. Välissä muinaisketjua ja Karen Hill Tribe -hopealehti. Harkitsin patinointia, mutta päätin sitten kuitenkin jättää korun kirkkaaksi. Lopputulos viehättää kovasti ainakin omaa silmää.

Taannoin tuli Espoon helmihullujen kuukausittaisessa tapaamisessa puheeksi ketjunpunomistekniikkani – eräs paikallaolija ihmetteli, miten ihmeessä voin punoa ranneketjumittaisen Jens Pindin puolessa tunnissa. No, en kyllä kaiken rehellisyyden nimissä ole varma, onnistuisiko moinen, kun en ole koskaan aikaa niin tarkoin ottanut. Yhtä kaikki, nykyisellä tekniikalla punomisvauhti suurin piirtein kaksinkertaistui entiseen verrattuna.

Koska parhaillaan meneillään on taas yhden Jens pindin punonta – tällä kertaa 2,4 mm:n renkaista kaulaketjumittaisena -, ajattelin tässä tehdessäni kirjata nyt käsienliikkeet ylös, jos siitä vaikka olisi hyötyä jollekulle muulle. Veikkaisin tosin, että moni lukija tekee jo ketjunsa ihan samalla tavalla. Kuvia en viitsi ruveta ottamaan, koska se on hillittömän työlästä, jos haluaa kuvaan näkyviin selvästi molemmat kädet pihteineen…

Tässä lähdetään tilanteesta, jossa ketju on jo saatu aloitettua, ja vaiheet kattavat yhden uuden renkaan lisäämisen sillä tavalla, miten minä sen teen. Renkaita ei auota etukäteen, mutta pihtejä on pystyttävä käyttämään niin, että samaan aikaan kun pihdit ovat kädessä, peukalo ja etusormi ovat vapaat renkaiden poimimiseen ja asetteluun.

1. Roikota ketjua viimeisimmästä renkaasta vasemman käden pihdeissä.
2. Oikean käden pihdit yhä tukevasti kädessä poimi oikealla peukalolla ja etusormella uusi rengas.
3. Siirrä rengas vasemman käden etusormen ja peukalon avulla oikean käden pihteihin.
4. Siirrä ketju vasemman käden pihdeistä oikean käden peukalon ja etusormen väliin niin, että seuraavan renkaan paikka on hyvin tarjolla.
5. Avaa rengas molempia pihtejä käyttäen niin, että avattu rengas jää vasemman käden pihteihin.
6. Pujota rengas paikoilleen ja sulje se. Ketju jää taas roikkumaan vasemman käden pihdeistä.

Tällä tavalla ketjua tai pihtejä ei missään vaiheessa lasketa pois käsistä. Virheitä ei pääse syntymään, kun ketjusta ottaa kiinni aina samalla tavalla siten, että seuraavan renkaan paikka näkyy selvästi.

Itse teen vasenkätisenä nuo vaiheet juuri päinvastoin, mutta vasenkätiset lienevät tässäkin harrastuksessa selkeä vähemmistö, joten kirjoitin ohjeet oikeakätistä ajatellen. Tuolla tekniikalla ensimmäinen kymmenen minuuttia tuntui aika työläältä, mutta sen jälkeen punontavauhti alkoi olla niin merkittävästi entistä nopeampi, ettei ollut enää paluuta entiseen.

Loppuun vanha piinakuva, kun ei tähän hätään ole uuttakaan tarjolla. Hauskaa punontaa!

Tänään teki mieli leikkiä taas vähän hopealevyllä. Nyt käytössä on ohuempi levy kuin aiemmin, sillä tilasin Kankurinaitasta 0,5 mm:n levyä. Se vaikuttaa yllättävän tukevalta, vaikka lukuna tuo 0,5 mm kuulostaakin kauhean pieneltä.

Punsselien käyttökin alkaa vihdoin sujua vähän paremmin, jee! Siispä rakentelin tämän rannekorun kahdesta sanalaatasta, mustista onyxeista ja Balin helmihatuista sekä 0,8 mm:n hopealangasta. Suoraan sanottuna aika työläs koru, mutta olipahan kerrankin vähän vaativampi homma…

Rannekoruun tuollaisista laatoista (ainakin jos ne ovat yhtään pitempiä) olisi ehkä hyvä saada lievästi kaarevat, mutta kyllä tuo koru noilla suorillakin laatoilla asettuu ihan nätisti ranteeseen – onneksi! En ole vielä oikein keksinyt, minkä päällä levyä voisi varovasti naputella kaarevaksi.

Harvoin tulee blogattua kahta kertaa saman päivän aikana, mutta teen poikkeuksen!

En tiedä muista, mutta ainakin minulla alkavat ajatukset jo pyöriä syksyssä, kun katselen ulos ikkunasta. Vielä reilu viikko sitten uskoin sinnikkäästi, että aurinkoisia hellepäiviä tulee vielä, mutta en enää ole yhtä varman.

Ajatus syksystä ei kuitenkaan tunnu lainkaan pahalta – olenhan aina pitänyt syksystä. Mikä olisi kauniimpaa kuin kirpeän kuulaat syyspäivät, jolloin koko luonto kylpee voimakkaissa väreissä ja tuoksuu huumaavan hyvältä?

Syksyisissä ajatuksissani saatoin kyllä hieman riehaantua, mitä tuli värisävyihin ja materiaaleihin, mutta ainakin lopputulos on.. no, värikäs.

Taikasyksy I: karneoleja, hopeaa, Balin hopeaa, makeanvedenhelmiä, Swarovskin helmiä, simpukankuorihelmiä…

Eilen olin selkeästi korvakorutuulella. Ei tarvinnut oikeastaan edes miettiä, mitä tekisi – tai millaista tekisi – kun materiaalit melkein valitsivat itse itsensä.

En käytä kovin usein lasihelmiä, mutta nämä kellokukat kerta kaikkiaan vaativat pääsyä tällaisiin korvakoruihin:

Swarovskin ihanat Bling-sydämet halusivat myös päästä korvakoruiksi, siispä syntyi yksinkertaiset mutta ainakin minusta suloiset korvakorut kahdessa eri värisävyssä:

Jos en ihan väärin muista, jossain varastojen kätköissä pitäisi olla vielä vastaavia vihreitä bling-sydämiä, joten niistäkin voisi toki tehdä vielä tuollaiset…

Yksinkertaisia ihanuuksia syntyi myös Helmiliinan pulleista valkeista makeanvedenhelmistä, Swarovskin kristalleista ja Balin hopeisista kierteisistä renkaista:

Tänään voisi sitten vaihtelun vuoksi yrittää tehdä jotain muuta kuin korvakoruja. :)

Tiedän, että Petran esimerkin (ja Step by Step Wire Jewelryn) jälkeen jokainen ja jokaisen mummo on jo tehnyt tällaista. Yritin kuitenkin valita vähän omaperäisemmän lähestymistavan, etten matkisi kaikkia muita.

Pakko on todeta, että ihan heti en ala tähän urakkaan uudestaan. Tämän piti olla helppo nakki, nopea ja yksinkertainen kaulakoru. Justiinsa joo. Aivan karsea homma, useampi tunti taisi tuhraantua ähertäessä ja kristallit vain sinkoilivat. Eikä tämä ainakaan minusta ollut sen vaivan väärti, kun ketjua joutuu tihrustamaan silmät vääränä, että kristallit edes erottaa. Kaunis korusta tuli silti, sen verran nostan omaa kissanhäntääni kuitenkin.

Captive Inverted Round Maille, sisällä khaki-sävyisiä Swarovskin kristalleja. Menee kaupan puolelle, kunhan ehdin laittaa.

Rakas veljeni antoi minulle jo jouluna oman vanhan digijärkkärinsä (jonka oli tosin kertaalleen kastellut sateessa), mutta uskaltauduin käyttämään kameraa vasta nyt, kun samainen veli näytti täällä käydessään minulle pikaisesti, miten kamera toimii.

Olen täydellisen rakastunut! Oikea kamera! Ei mikään kämäinen Powershot G3 vaan kamera, joka tuntuu kameralta. Se kuulostaakin kameralta! Se päästää todella tyydyttävän äänen laukaisunappia painettaessa – sellaisen “olen huippuvalokuvaaja työssään, mullon kunnon kalusto!” -naksahduksen (mikä on tietysti vain harhaa, sillä en osaa edes käyttää koko vehjettä – mutta silti!).

Käytännössä ottamani kuvat eivät taida näyttää sen ihmeellisemmiltä kuin aiemminkaan. Merkittävin etu kuvaajan kannalta on kuitenkin se, että näitä kuvia on käsitelty selvästi vähemmän kuin vanhemmalla kamerallani otettuja. Kuvat ovat julkaisukelpoisia lähes sellaisenaan. Olen mykistynyt.

Mutta nyt niitä uusia kuvia – ja koruja:

“Kukkariipuksia” japanilaisesta verkosta. Näiden tekeminen on mukavaa, ja sahakin lauloi tällä kertaa ihan oikealla nuotilla.

Ne yöt ovat valkeat: Helmiliinan kauniita makeanvedenhelmiä Balin hopealla höystettynä

Hehkuva aurinko

Oma enkelini

Malja huomiselle: labradoriitteja, hopeaa, Swarovskin helmiä…

Meren henki: 10 mm:n värjättyjä turkooseja ja Balin hopeaa