Meta


Tekstisormus

1. heinäkuuta 2010 klo 18.57
Luokat: Hopea, Korukivet, Korvakorut, Sormukset

Tekstisormukset ovat olleet pitkään to do -listalla – hidasteena on toiminut se, että inhoan sormusten tekemistä hopealevystä, koska levyn leikkaaminen siististi on niin hankalaa. No, sarvesta härkää… Ensimmäisessä tekstisormuksessani lukee “dream big”, ja siitä tuli sangen nätti, vaikka juotoskohta aiheuttikin harmaita hiuksia. En luultavasti ikinä onnistu juottamaan sormusta niin, että saumasta tulisi lopulta näkymätön. Huoh.

dreambig

Toukokuussa saamani (tai siis huhtikuussa ostamani ja toukokuun puolella postitse saamani…) kuutiolliset zirkoniabrioletit ovat kuiskutelleet kovasti, joten ne ovat päässeet osalliseksi jo kaksiin korvakoruihin. Ihania pikkuisia pulleroita nuo brioletit… iih!

honey-cubiczirconia

cubiczirconia-flower

Lisäksi ostin yhdeltä foorumilaiselta nauhan värjättyjä särövuorikristalleja, jotka ovat todella herkullisen kauniita. Niistä syntyi jo muutamat korvakorut, joista toiset ovat tällaiset:

crackedcrystalred

Olen myös saanut aikaiseksi yhden omasta mielestäni sangen kauniin kaulakorunkin, mutta se on vielä kuvaamatta. Toinen tekstisormuskin on jo melkein valmis… Alan ilmeisesti vähitellen päästä taas vauhtiin! :D

« Apinan raivolla
Kuvia lomailun lomassa »

 

 

Jätetty 8 kommenttia »

  1. Minttu, 1.7.2010 klo 19.45

    Ihana sormus. Teetkö noita mihin hintaan ja saako itse tekstin päättää :)


  2. Outi, 1.7.2010 klo 19.56

    Kiitos :) En vielä toistaiseksi uskaltaudu tekemään tilaustyönä, kun edelleen on hakusessa oikean koon aikaansaaminen ja muutenkin on tekniikassa vielä hiomista… mutta jahka tästä vähän itsevarmuus karttuu niin voin harkitakin :D


  3. Leonida, 1.7.2010 klo 20.57

    Upea sormus, ihana viesti siinä myös! Näyttää jo nyt niin hienolta, että tokkopa kovasti tekniikkaa enää tarvitsee hioakaan!


  4. Mags, 1.7.2010 klo 21.24

    Kaunis on sormus ja nuo cz-korvikset on namuja!


  5. inkku, 1.7.2010 klo 22.41

    Pakko tulla vieläkin ihailemaan noita cz-korviksia! Varsinkin punaisia. :)


  6. Teija, 2.7.2010 klo 9.01

    Ihanaa, että alat päästä vauhtiin! Olen jo kaivannutkin uusia bloggauksiasi kun ne ovat aina niin ihania. Tuosta sormussaumasta tuli mieleeni Inno-ohjelman ex-Markon kommentti: jos et pysty peittämään sitä, korosta sitä. Pystyisikö saumakohtaan kehittämään jonkun spesiaalijutun?


  7. Seepia, 2.7.2010 klo 14.51

    Kaunis sormus!

    Omasta mielestäni kysymys ei ole niinkään siitä juottamisesta vaan sen jälkeisestä hiomisesta, jotta saumakohdan saa näkymättömäksi. Tietty jos levyn päät on kovasti eri tasossa ei sitä korjata hiomallakaan, mutta jos sauma on kohillaan, niin kovasti hiomista vaan ja aluks rohkeesti karkealla, niin kyllä sen sauman saa kokonaankin piiloon. Itselläni lähinnä laiskuus aiheuttaa sen, että en jaksa varsinkaan sisäpuolelta hioa saumaa ihan kokonaan “umpeen”, mutta sekin on niin himmeä, että monet ystäväni eivät esim. näe niitä, kun eivät osaa katsoa vaikka kuinka näytän :)

    Sormukset on kyllä työläitä, mutta on ne vaan niin ihania!! :)


  8. Simavi, 5.7.2010 klo 11.18

    Tosi kaunis sormus. Lisää näitä :)
    Nuo korvikset on myös kaikki ihastuttavia, tosi kauniit kivet niissä <3


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI