Meta

Jokaisella koruntekijällä on omat lempityövälineensä, joita ilman ei kerta kaikkiaan mistään tule mitään: tietyt pihdit, jotka sopivat käteen muita paremmin, täydelliset sivuleikkurit jne.

Esittelen tällä kertaa yhden tärkeimmistä työvälineistäni – salaisen aseen, jota käytän joka ikinen päivä moneen eri tarkoitukseen.

Tässä se tulee… ta-dah:

Scotchin läpinäkyvä teippi. Kyllä. Se on salainen aseeni ja täysin korvaamaton työväline. “Pffft, sehän on vain teippiä”, kuulen sinun sanovan. Ei, se ei ole VAIN teippiä. Se on teippien aatelia. Siitä on moneen asiaan, mihin Tiimarin epämääräiset läpinäkyvät teipit eivät ikinä pysty.

Tässä se pitää puupalaset kiinni ruuvipuristimen leuoissa, jotta ne eivät putoilisi joka ikinen kerta, kun avaan puristimen leuat. Olin aiemmin tulla hulluksi, kun puupalat tipahtivat jatkuvasti, kun vähänkin löysäsin puristusta.

Se kiinnittää hopealevyn tasoalasimeen punsselointia varten. Tällä tavalla vältetään levynkappaleen pomppiminen ympäriinsä ja siten myös tärähtäneet ja moninkertaiset punsselinjäljet.

Paksumman langan voi mittaamista ja merkkaamista varten kiinnittää kätevästi vaikkapa pöydän pintaan, jolloin se ei singahda takaisin kiepille omia aikojaan. Merkkaamisen voi tehdä suoraan teippiin.

Hopealevyn mittaaminen ja leikkaaminen helpottuvat merkittävästi Scotchin teipin ansiosta. Teipin voi vetää levyn päälle merkkaamisen ja leikkaamisen ajaksi. Siihen voi tehdä merkinnät lyijykynällä. Teipin voi antaa olla paikoillaan sen aikaa, että napsit kultasepänsaksilla irti haluamasi palasen.

Ai että mikä vika on tussin käytössä? Tussilla voi tietysti tehdä merkinnät suoraan levyyn, se on ihan totta. Vesiliukoinen tussi lähtee levyn pinnasta pois helposti, mutta se myös leviää ja tuhriintuu helposti. Spriiliukoisen tussin joutuu erikseen puhdistamaan levyn pinnasta, mikä on ainakin minusta tympeää. Teipin voi vain vetää irti, kun sitä ei enää tarvita. Scotchin teippi lähtee irti helposti ja liimajälkiä jättämättä. Ja vielä: tussin piirtojälki on yleensä selvästi leveämpi kuin lyijytäytekynän, jolla saa tehtyä ihan ohuet ja tarkat merkinnät.

Scotchin teippi ♥ ♥ ♥

Korvarenkaat ovat aina olleet melkoinen kompastuskivi tälle helmihullulle. Aina kun yritin moisia tehdä, lopputulos oli soikea tai jotenkin muuten vinksallaan, tai renkaita ei saanut kunnolla kiinni tai jotain muuta. Joitain päiviä sitten päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja OPETELLA tekemään niitä pahuksen renkaita – ja kyllähän se sitten onnistui, kun aikansa pähkäili parasta tekniikkaa.

Kuvassa yhdet viidestä tekemästäni korvarengasparista. Ihanan kevyet ja ylellisen hohtavat, vaikka itse sanonkin.

Ja yhdestä voitosta rohkaistuneena päätin myös opetella tekemään perussormuksia – ei sellaisia langasta kieputettavia kivikoristeisia, joita olen tehnyt iät ja ajat, vaan juotettuja perussormuksia. Ahdistelin upeita sormuksia tehnyttä Silbiin Pikkumyytä lukuisin kysymyksin Facebookissa, ja aherruksen tulokset (ensimmäiset niistä) näyttävät tältä:

Sormusten sisäpinta ei kyllä oikeasti ole niin tuhruisen ruma kuin miltä se kuvassa näyttää vaan ihan nätti, mutta kaiken kaikkiaan nuo sormukset ovat toki vain harjoituskappaleita, joista löytää masentavan helposti juotoskohdan. Toinen sormuksista on kevyesti kuvioitu pallopäävasaralla, ja ne kuviot heijastavat todella kauniisti valoa.

Kolme seuraavaa sormusta on jo työn alla, mutta nähtävästi joudun ostamaan itselleni toisenkin Dremel-kopion… Tarvitsin sormuksien viimeistelyä varten satinointiharjaa, mutta se pahuksen harja vaati koneeseen pienemmän istukan. Vaihdoin istukan pienempään, mutta satinoinnin tehtyäni en saanut sitä pientä istukkaa enää irti. Millään. Sormivoimat eivät riitä, pihdeillä ei voi kiskoa (menee lyttyyn…). Siispä on ilmeisesti ostettava Clas Ohlsonilta toinen samanlainen työkalu, jossa on sitten se isompi istukka. Huokaus.

Lopuksi kuva korvakoruista, jotka eivät liity tähän merkintään mitenkään, mutta jotka haluan esitellä ihan siitä syystä, että KERRANKIN labradoriitti suostuu näyttämään edes osan välkkeestään myös valokuvassa…

…blogiin 32. kommentin jättänyt siiri! Onneksi olkoon! Olen lähettänyt sinulle sähköpostia.

—

Arvonta suoritettiin siten, että blogin kommentit muodostivat numerot 1-57, Facebookiin jätetyt numerot 58-81. Random.org valitsi satunnaisen numeron väliltä 1-81.

eli Miksi housut ovat usein hyvä idea.

Varoitus: tämä tarina käsittelee mm. haisevia eritteitä.

Olin hetkeä aiemmin saanut kuvattua uusimman, eilen illalla valmistuneen korvakoruparin ja istuin käsittelemässä kuvaa tietokoneellani keittön pöydän ääressä, kun lastenhuoneesta alkoi kuulua vinku. Poikanen heräsi päiväuniltaan ihan liian varhain.

Hain pojan keittiöön aikomuksenani antaa tälle lounasta, mutta silloin puhelin soi. Laskin poikasen vaipassa ja puserossa lattialle leikkimään ja vastasin. Jonkun minkä lie webinfon edustaja soitti kertoakseen, ettei yritykseni löydy googlella niillä hakusanoilla, joita hän käytti. Helmihullua tuskastutti jo puhelun alussa, koska heti oli selvää, mihin suuntaan keskustelu etenisi, eikä yhdelläkään pienyrittäjällä ole varaa moisiin palveluihin – siinä määrin hintavia ne ovat.

Tädin selittäessä ja jaaritellessa keittiöön levisi tanakka aromi. Mukula oli turauttanut vaippaansa. Yritin hienovaraisesti päästä eroon puhelinmyyjästä, että pääsisin vaihtamaan poikasen vaipat. Täti jaaritteli. Haju voimistui.

Kun puhelu lopulta oli ohi, nousin hakeakseni lattialla leikkivän lapseni. Sivusilmällä havaitsin lapsen vieressä lattialla jotakin… ruskeaa. Ehdin ajatella, että vaippa on hieman falskannut jalantiestään, ennen kuin silmäni rekisteröivät katastrofin. Kyllä, tavaraa oli tursunnut vaipan sisältä lattialle, mutta ei siinä kaikki.

Mukula oli kaapinut sitä käsillään pitkin lattiaa.

Samalla kun tajusin, että lapseni pikkuiset kädet olivat aivan kakassa, epätoivoiset aivoni ymmärsivät tämän leikkivän onnellisena jollain pienellä ja kiiltävällä. PIENELLÄ JA KIILTÄVÄLLÄ!

Olin unohtanut uudet korvakoruni tuolille, jonka päällä ne olin kuvannut! Toinen niistä oli puristuneena pieneen kakkaiseen kouraan, toinen ties missä. Ja arvatkaa huviksenne, halusiko pieni harakkalapseni luopua aarteestaan? Ennen kuin tahmea ja haiseva korvakoru oli saatu takavarikoitua, sen koukku oli vääntynyt muodottomaksi.

Niin että ehkä minä pidän kyseisen korvakoruparin ihan itse.
Mikäli saan sen vielä puhtaaksi.

Kuvan korvakorupari ei liity tapahtumiin millään tavalla.

Helmihullu on onnistunut kehittämään itselleen kivuliaan tenniskyynärpään. Veikkaan syypääksi MotSeja, sillä niiden tekeminen on vaatinut melko intensiivistä Dremelin käyttöä, mikä on pitemmän päälle aika raskasta käsivarrelle. Särkevä käsivarsi on sen verran ikävä kaveri, että MotSien teossa tulee luultavasti kunnon tauko, jahka vielä keskeneräiset on saatu viimeisteltyä. Harmi, sillä nautin näiden korujen tekemisestä kovasti!

Tässä on nyt melkoinen satsi MotSeja – kolme niistä on jo kaupan puolella ja loput laitan myyntiin joko tänään tai viimeistään huomenna, riippuen vähän taaperon touhuista.

In between dark and light

A heart full of soul

Until the sun comes up

Down by the seaside

Far beneath the coral sea

Dance in the dark of night

Blogi täytti pari viikkoa sitten viisi vuotta, ja sen kunniaksi tulee tässä pieni arvonta. Palkintona kuvan riipus. Talvi on kohta lopuillaan, mutta tämän riipuksen kauneus ei kevätauringossa kalpene :) Hopeaa, Swarovskin kristalleja ja musta neopreeninauha, jossa on hopealukko. Osallistu jättämällä kommentti tänne tai Facebookiin 24.3. klo 22 mennessä. Muista kommentoidessasi antaa sähköpostiosoitteesi, että tavoitan voittajan.

Olen ehdottomasti korvakorutuulella juuri nyt. Täytyy tehdä lisää koukkuja, että pääsen näpertelemään lisää uusia korvakorupareja!

…makeanvedenhelmiä

…luonnollisen väristä karneolia ja Karen Hill Tribe -hopeaa

…tumman ametistin sävyistä jadea ja Karen Hill Tribe -hopeaa

…vihreää mystic quartzia

…Swarovskin kristallirondellit

…hennon lilat mystic quartz -brioletit ja Balin hopeaa

Pahus! Tajusin tänään, että blogini viisivuotissynttärit tulivat ja menivät täysin huomaamatta. Helmetin ensimmäinen blogimerkintä on päivätty 6.3. 2005 eli tasan viikko sitten oli melkein eskari-ikäisen blogini viisivuotissynttärit. Enpä kyllä olisi tätä blogia aloittaessani osannut arvata, että se on vielä viisi vuotta myöhemminkin voimissaan. Korkkaan täten virtuaalisen kuohuviinipullon ja kaadan siitä lasillisen jokaiselle lukijalle – olkaapas hyvät ja kippis! Ihanaa, että jaksatte lukea ja kommentoida.

Ajattelin viisivuotissynttäreiden kunniaksi järjestää jonkinlaisen arvonnanpoikasen, mutta se saa odottaa loman loppumiseen asti. Lisää tietoa tästä siis ensi viikolla!

Ilmoitusluontoisena asiana kerrottakoon, että Helmetillä on nyt oma sivu myös . Liittymällä faniksi voit seurata Helmetin kuulumisia ja nähdä uusia koruja myös Facebookin kautta.

Sain vihdoin ja viimein myös päivitettyä tämän blogin copyright-sivun, joka löytyy tuolta yläreunan valikon oikeasta reunasta.

Lopuksi vielä yksi korukuva, ettei tästä merkinnästä tulisi vallan kuvaton. Facebookissa nämä korvakorut ovat olleetkin jo esillä, mutta täällä eivät. Materiaaleina on käytetty Balin hopeaa ja värjättyjä keltaisia turkooseja.

Tältä erää viimeiset MotSit näyttävät tältä:

Like a sleepy blue ocean

Written in the stars

Like a sleepy blue ocean ehti kaupasta jo kadota parempiin sui käsiin, Written in the stars (ja aiemman merkinnän Spread out your wings) ovat vielä hyllyllä.

Nyt on koruissa käytetty musta rotanhäntä lopussa ja jään odottelemaan täydennystä varastoihin – MotSeja ei siis tule lisää ennen sitä. Lisäksi tulee pienoinen tauko bloggaamiseen, sillä ensi viikolla on MotSien sijasta vuorossa POTS (= pulkkailua oman taaperon seurassa), kun Helmetissä vietetään talvilomaviikkoa lumisissa merkeissä.