Meta


Varovaista aloittelua

23. heinäkuuta 2008 klo 19.43
Luokat: Kaulakorut, Korvakorut, Rannekorut, Sormukset

Loman jälkeen pitäisi päästä taas koruvireeseen. Takkuiselta tuntuu, vaikka koko loman ajan on ideoita pyörinyt päässä vaikka kuinka. Ulkona vietetty lämmin päivä vei siinä määrin energiaa, että kotiin palattuani en saanut enää aikaan mitään erityisen vaativaa…

Tapasin lomalla rakkaan ystäväni, joka odottaa vauvaa. Hänellä näin ensimmäistä kertaa ihan omin silmin meksikolaisen Bola-korun, joka roikkui suloisen pyöreän vauvamahan päällä ja helisi vienosti. Siitä poiki idea kokeilla samanlaisen korun tekemistä Balin hopeasta – ja niinpä laitoin kaupan puolelle tänään kaksi Bola-imitaatiota varmistettuani samaiselta ystävältä ensin, minkä pituinen nyöri koruissa yleensä on:

Bola II

Bola I

Koko Bolan idea saattaa olla ihan huuhaata, mutta minusta nuo korut ovat suloisia. Jahka asia joskus tulee omalla kohdallani ajankohtaiseksi, voisin kyllä kuvitella käyttäväni tuollaista riipusta.

INMCrystal-kimppatilaus toi minulle elämäni ensimmäiset Swarovskin pisarahelmet. Niistä syntyi yksinkertaiset mutta klassisen kauniit korvakorut:

Swarovski drop pearls

Tilaustyönä tein myös pitkästä aikaa yhden perussormuksen, kivenä tällä kertaa savukvartsi:

Smoky quartz ring

Ennen lomaa tein tilauksesta rannekorun ja korvakorut:

Sadepäivä (ranne)

Sadepäivä (korvakorut)

Jonossa olisi tällä hetkellä useita tilaustöitä, kunhan vain ehtisin tehdä kaiken. Tietysti kesän ensimmäiset oikeat helteet on luvattu juuri tästä viikoksi eteenpäin… On kyllä silti aika ihanaa olla taas helmien äärellä, kun yli kymmenen päivää on viettänyt erossa niistä.

Korvakorut x7

1. heinäkuuta 2008 klo 11.10
Luokat: Korukivet, Korvakorut

Korvakorut ovat kadonneet melko nopeaa tahtia kaupan hyllyltä, ja yhtäkkiä havahduin siihen, että jäljellä oleva valikoima oli turhan suppea. No, koska helmihullu tekee korvakoruja enemmän kuin mielellään, pistettiin saman tien toimeksi.

Kun illalla katselin päivän korvakorusaalista, ihmettelin hieman sen värittömyyttä. Olin jostain syystä valinnut lähes pelkästään mustaa, kirkasta ja valkeaa. Toisaalta nuo värit ovat sikäli hyvä valinta korvakoruihin, että ne sopivat yhteen kaikenväristen vaatteiden kanssa.

Ensiksi ihania viistehiottuja vuorikristalleja:

Tähteinvälinen (vuorikristalli)
Tähteinvälinen

Vuorikristallirenkaat
Vuorikristallirenkaat

Sitten viistehiottuja mustia onyxeja:

Kuun varjo
Kuun varjo (ehkä suurimmat tekemäni korvakorut?)

Mustaa silkkiä
Mustaa silkkiä

Tähteinvälinen (onyx)
Tähteinvälinen (onyx)

Aztec-korvakoruihin valitsin sitten vihdoin jotain värikkäämpää: amatsoniittia. Näistä tuli jotenkin veikeät, vaikka itse sanonkin. Minulla on lojunut laatikoissa tuollaisia Balin “tötteröitä” vaikka kuinka kauan, enkä ole oikein osannut käyttää niitä mihinkään.

Aztec

Lopuksi vielä Helmirenkaat, joissa on ihanan isot ja pulleat valkeat makeanvedenhelmet:

Helmirenkaat

Korvakoruvaihde jäi päälle, joten voi hyvinkin olla, että niitä syntyy tänään lisää. Ulkona on tasaisen harmaa taivas, joten mikäs tässä on koruillessa.