Harva helmikauppa on aiheuttanut minulle yhtä voimakkaita “Tahtoo! Tahtoo!” -kohtauksia kuin Lima Beads. Itse asiassa mikään muu helmikauppa ei ole saanut aikaan samanlaista tuskaista helmihimoa. Syitä paikan houkuttelevuuteen on oikeastaan kolme:
1) Iso valikoima
2) Iso valikoima kiviä, joita en ole nähnyt missään muualla
3) Todella hyvät kuvat tuotteista
Valitettavasti Lima Beadsin hinnat aiheuttavat kirvelyä jo pelkästään ikkunaostoksilla, ja kun hintoihin ynnää paikan masentavahkot postikulut, ei ole ihme, ettei Lima Beadsilta ole juuri tullut mitään tilattua. Tätä aiemmin olen tilannut firmasta vain kerran ja silloinkin ainoastaan joitain tarpeellisuuksia, joita ei muualta saanut (mm. minikokoisia mustia onyxeja ja granaatteja).
Jokin aika sitten surffasin taas Lima Beadsin sivuilla surkeana huokaillen. Jannen tätä ihmetellessä selitin, mikä paikassa mättää: marisin postikuluista ja siitä, miten alle tullirajan jäävään tilaukseen ei saa mahdutettua juuri mitään ja niin edelleen. Janne, miehistä parhain, sanoi: “Miksi tilauksen pitäisi jäädä alle tullirajan? Sinähän saat joka tapauksessa vähentää alv:t.”
Ajatus ehti muhia helmihullun päässä ainoastaan muutaman minuutin, kun ostoskoriin oli jo mätetty aimo annos kiviä. Päätin ihan testimielessä (ihan totta!) lisätä ostoskoriin kaiken, mitä olen Lima Beadsilla niin monta kertaa kaihoisasti käynyt katsomassa. Otin kuitenkin vain puolikkaita nauhoja, että pysyisin edes jonkinlaisessa kohtuudessa. Kun lopulta sitten näin ostoskorin sisällön yhteissumman, piti nielaista pari kertaa. Sitten sormi lipesi kerran tai kaksi, ja siinä sitä sitten täytettiin luottokortin numeroa ja osoitetietoja…
Tänään kävin noutamassa aarteeni tullista. Kyseessä on suurin yksin tekemistäni tilauksista, mutta a) olen haaveillut tästä ainakin puoli vuotta ja b) en ajatellut tehdä tätä ihan pian uudestaan…

Ylhäältä alas:
Brown Flower Agate
Bamboo Leaf Agate
Purple Crazy Lace Agate
Feldspath
Astrophylite
Natural Silver Quartz
Fire Agate
Rainbow Agate
Brazil Petrified Wood

Ruby Quartz (ainoa kokonainen nauha)
Fossil Coral
Black Rainbow Opal
Labradorite
Pink Botswana Agate
Rainbow Crazy Lace Agate
Larimar Blue Crazy Lace Agate
Brioche Agate
Green line quartz
Agua Nueva Agate
On pakko sanoa, että Lima Beadsin kivet ovat keskimäärin selkeästi parempilaatuisia kuin useimpien muiden paikkojen (esim. FMG:n), mutta toki niiden on syytäkin olla, koska ne ovat kalliimpia.
Tähän nauhamäärään mahtui muutamia pettymyksiä, vaikka suurin osa helmistä on uskomattoman kauniita. Purple Crazy Lace Agate -nauha oli anteeksiantamattoman huonoa laatua: 25 helmestä ainoastaan 6 oli moitteettomia, loput lähes kaikki käyttökelvottomia. Myös labradoriitti olisi saanut olla parempilaatuista, sillä 16 helmestä 4 on karsittavien listalla – silti nämä labradoriitit ovat kuitenkin sekä laadultaan että kauneudeltaan parhaimmat tähän mennessä ostamistani. FMG:ltä ostamani labradoriitti on ollut suunnilleen saman hintaista mutta laadultaan selkeästi huonompaa.
Brazil Petrified Wood oli pettymys siksi, että se näyttää ihan samalta kuin FMG:ltä tilaamani Wood Agate – ja nimestä päätellen se on samaa tavaraa. En vain tajunnut ajatella asiaa aiemmin. Pöh.
Lopuksi on erikseen kehuttava Lima Beadsin palvelua. Unohdin checkout-vaiheessa käyttää 10 %:n alennuskoodiani, mutta se hyvitettiin minulle jälkikäteen, kun laitoin heti tilauksen tekemisen jälkeen firmaan postia kömmähdyksestäni.