Uusi arki

14. elokuuta 2013 klo 13.56
Luokat: Kynsilakkakorut, Sormukset

Kesä alkaa olla lopuillaan ja niin myös hoitovapaa. Kaivan nyt esiin siivousvälineet: tomutan pölyn peitossa lojuvan blogiparkani, pyyhin hyllyt, tuon kauniita kukkia pöydälle. On aika aloittaa uudenlainen arki: ensin kolmena ja vähän myöhemmin syksyllä toivottavasti jopa neljänä päivänä viikossa olen taas myös yrittäjä ja käsillätekijä, en ainoastaan äiti, vaimo, ruoanlaittaja ja pyykinpesijä. ;)

Muutos on haikea mutta jo jonkin aikaa odotettu ja kaivattu. Miten ihanaa onkaan päästä takaisin korujen maailmaan, tekemään omia töitään ja toivottavasti kokemaan onnistumista vihdoin muissakin asioissa kuin vanhemmuudessa! Ja sitten taas toisaalta: miten ihanaa onkaan hakea iloiset ja koko päivän kavereiden kanssa touhunneet lapset kotiin päiväkodista, kun on seitsemän tuntia tehnyt muuta ja työskennellyt erilaisten haasteiden parissa?

Ihan ensimmäisenä olen tällä viikolla aloittanut työt kuvaamalla lähes kaikki jo aiemmin tehdyt mutta vielä kauppaan pääsyä odottaneet kynsilakkakorut. Ne lisäilen kauppaan vähän kerrallaan (ja osan olen jo lisännytkin, tervetuloa tutustumaan!). Tavoitteena on myös päivittää kynsilakkakorujen tuotesivuja niin, että katselukulman mukaan värisävyjä vaihtaviin koruihin tulee mukaan värivaihtelun esittelevä lyhyt videopätkä, koska valokuvat eivät millään tunnu tekevän tuolle efektille oikeutta :)

Alun urakan jälkeen tarkoitus on myös tarttua taas piiiitkästä aikaa hopeaan ja helmiin Рtiedossa on toivottavasti paljon kaikkea uutta kaunista. Motivaatiota ainakin riittää!

Ja lopuksi jotain, joka onnistui yli odotusten – niin kuvioiltaan kuin valokuvauseltaankin. Viime viikolla tekem√§√§ni sormukseen taisi livahtaa kuin varkain kaipuuta pohjoiseen, kaamoksen lumista h√§m√§r√§√§, tunturimaisema jossa v√§lkkyy sinist√§ Lapin taikaa… Rakastan!

Kaamos / Nail polish ring

 

 

J√§tetty 5 kommenttia »

  1. HectorHon, 8.5.2018 klo 9.41

    viagra vs cialis price
    cialis
    cialis 5 mg daily cost cvs
    cialis generic
    cialis 10mg dosage instructions
    http://cialisonlinq.com/
    cialis 5 mg daily dosage


  2. SteveClors, 8.5.2018 klo 23.10

    cialis side effects and dosage
    cialis
    cialis 5 mg dosage
    cialis generic
    cialis daily 5mg review blog
    http://cialisonlinq.com/
    cialis uses and side effects


  3. RichardGueri, 9.5.2018 klo 1.45

    prices of viagra at walmart
    generic viagra
    compare viagra price in usa
    buy viagra online
    viagra commercial model may 2015
    http://viagrapipls.com/
    viagra 100mg como tomar


  4. Edwarderawn, 9.5.2018 klo 6.35

    maximum daily dose of cialis
    buy generic cialis
    cialis daily dosage side effects
    buy cialis online
    generic for cialis or viagra
    http://cialisonlinq.com/
    webmd drug cialis side effects


  5. Edgarbunty, 9.5.2018 klo 13.39

    cialis 20 mg price walmart
    buy generic cialis
    cialis superdosagem
    buy generic cialis
    buy cialis tablets 20mg
    http://airvietnamairline.com/
    printable coupons for cialis 20 mg


  6. Michaelaleli, 9.5.2018 klo 17.50

    kamagra oral jelly customer reviews
    buy kamagra
    kamagra 100mg
    buy kamagra
    the sleep store kamagra
    http://kamagraonl.com/
    kamagra jelly reviews


  7. JamesAmoks, 9.5.2018 klo 18.39

    new viagra commercial actress football jersey
    buy viagra online
    viagra coupons rite aid
    buy generic viagra online
    viagra generico in italia contrassegno
    http://amsboatyard.com/
    female viagra pill review


  8. JosephSmibe, 10.5.2018 klo 4.52

    viagra dosage vs cialis dosage
    buy generic cialis
    brand cialis best price
    buy generic cialis online
    cialis dapoxetine generic
    http://airvietnamairline.com/
    cheap cialis uk suppliers


  9. MarionBledo, 10.5.2018 klo 10.49

    kamagra shop erfahrung
    buy kamagra online
    kamagra oral jelly made in india
    buy kamagra 100 mg
    kamagra oral jelly 100mg price in pakistan
    http://kamagraonl.com/
    kamagra 100mg 7 tablets


  10. MartinAnype, 10.5.2018 klo 11.37

    name of generic viagra
    generic viagra online
    generic viagra soft tabs uk
    buy generic viagra
    viagra and cialis best price
    http://amsboatyard.com/
    viagra stendra cialis levitra side effects


  11. JefferySok, 10.5.2018 klo 19.48

    buy cialis in usa online
    buy generic cialis online
    levitra cialis viagra trial pack
    buy cialis online
    why are there 2 bathtubs in the cialis commercials
    http://airvietnamairline.com/
    viagra vs cialis vs levitra prices


  12. Steevcok, 13.5.2018 klo 18.16

    levitra commercial cast members
    buy 10 mg levitra
    levitra antiguo testamento audiobook
    vardenafil buy
    levitra 20 mg instructions for form


  13. Steevcok, 13.5.2018 klo 20.39

    sheeran ed-store pharmacy levitra
    buy levitra 20 mg
    levitra movies capivariano
    levitra 10mg
    mark sanders levitra llcc


  14. Steevcok, 13.5.2018 klo 22.50

    viagra levitra cialis comparativa iphone
    cheap 20mg levitra
    medco prior authorization form cialis vs levitra
    buy levitra 20mg
    cialis comparison levitra study viagra


  15. Steevcok, 14.5.2018 klo 1.08

    spedra o levitra free
    buy 10mg levitra
    levitra movies em capivari sp
    cheap 20 mg levitra
    levitra cijena ljekarna pokornoga


  16. Steevcok, 14.5.2018 klo 3.29

    levitra nfl standings
    coupon levitra
    levitra e levitinha musicas para
    buy levitra 20mg
    levitra advice for new moms


  17. Steevcok, 14.5.2018 klo 5.45

    levitra store
    cheap levitra online
    zarev ako levitra
    coupon vardenafil
    levitra bloeddrukmeter aldi grocery


  18. Steevcok, 14.5.2018 klo 7.56

    compare cialis viagra and levitra
    vardenafil rezeptfrei deutschland
    fachiro che levitra spiegazione navigatore
    levitra cost
    levitra dosis


  19. Steevcok, 14.5.2018 klo 9.54

    levitra benifits
    cheap vardenafil online
    levitra e levitinha download movies
    cheap levitra 20mg
    levitra 20mg reviews


  20. Steevcok, 14.5.2018 klo 11.58

    levitra tablets india
    levitra cost
    cialis drug drug levitra pharmacist prescription
    cheap levitra 20 mg
    assuefazione da levitra


  21. Petrcok, 14.5.2018 klo 18.05

    steam trading bot tf2
    candle pattern tradestation programming
    trading affiliate referral programs
    most profitable forex trading robot


  22. Petrcok, 15.5.2018 klo 5.48

    auto binary trading robot
    free in in ontario program skill trade
    python trading bot
    archeage trade route botulism


  23. Steevcok, 15.5.2018 klo 12.54

    impotenza psicologica levitra coupons
    levitra 10mg prezzo
    viagra vs levitra 2012 olympics
    buy levitra online
    el guarura de levitra oscar chavez boxer


  24. Steevcok, 15.5.2018 klo 16.05

    costo levitra orosolubile in farmacia
    vardenafil cost
    levitra peg tube
    generic levitra
    pengertian levitra side


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI