Uusi arki

14. elokuuta 2013 klo 13.56
Luokat: Kynsilakkakorut, Sormukset

Kesä alkaa olla lopuillaan ja niin myös hoitovapaa. Kaivan nyt esiin siivousvälineet: tomutan pölyn peitossa lojuvan blogiparkani, pyyhin hyllyt, tuon kauniita kukkia pöydälle. On aika aloittaa uudenlainen arki: ensin kolmena ja vähän myöhemmin syksyllä toivottavasti jopa neljänä päivänä viikossa olen taas myös yrittäjä ja käsillätekijä, en ainoastaan äiti, vaimo, ruoanlaittaja ja pyykinpesijä. ;)

Muutos on haikea mutta jo jonkin aikaa odotettu ja kaivattu. Miten ihanaa onkaan päästä takaisin korujen maailmaan, tekemään omia töitään ja toivottavasti kokemaan onnistumista vihdoin muissakin asioissa kuin vanhemmuudessa! Ja sitten taas toisaalta: miten ihanaa onkaan hakea iloiset ja koko päivän kavereiden kanssa touhunneet lapset kotiin päiväkodista, kun on seitsemän tuntia tehnyt muuta ja työskennellyt erilaisten haasteiden parissa?

Ihan ensimmäisenä olen tällä viikolla aloittanut työt kuvaamalla lähes kaikki jo aiemmin tehdyt mutta vielä kauppaan pääsyä odottaneet kynsilakkakorut. Ne lisäilen kauppaan vähän kerrallaan (ja osan olen jo lisännytkin, tervetuloa tutustumaan!). Tavoitteena on myös päivittää kynsilakkakorujen tuotesivuja niin, että katselukulman mukaan värisävyjä vaihtaviin koruihin tulee mukaan värivaihtelun esittelevä lyhyt videopätkä, koska valokuvat eivät millään tunnu tekevän tuolle efektille oikeutta :)

Alun urakan jälkeen tarkoitus on myös tarttua taas piiiitkästä aikaa hopeaan ja helmiin Рtiedossa on toivottavasti paljon kaikkea uutta kaunista. Motivaatiota ainakin riittää!

Ja lopuksi jotain, joka onnistui yli odotusten – niin kuvioiltaan kuin valokuvauseltaankin. Viime viikolla tekem√§√§ni sormukseen taisi livahtaa kuin varkain kaipuuta pohjoiseen, kaamoksen lumista h√§m√§r√§√§, tunturimaisema jossa v√§lkkyy sinist√§ Lapin taikaa… Rakastan!

Kaamos / Nail polish ring

 

 

J√§tetty 5 kommenttia »

  1. Carita, 20.8.2013 klo 14.33

    Tämä on aivan ihan a <3


  2. Outi, 27.8.2013 klo 12.43

    Kiitos ^_^


  3. Eppu, 28.8.2013 klo 20.13

    Todella kaunis – olen ihan samaa mielta pohjois/lumikonnotaatioista. Onnea uudelleenalkavalle yrittajyydellekin! :)


  4. Nimril, 23.9.2013 klo 22.17

    Tervetuloa takaisin! Kesällä jo pohdiskelinkin oletko jättänyt korujen tekemisen ja siirtynyt tekemään jotain muuta. Blogiasi on ollut niin mukava seurata vuosien varrella.


  5. Outi, 23.9.2013 klo 22.47

    Kiitos :D Enhän toki ole tästä touhusta luopunut, mulla vaan.. vierähti muutama vuosi vaippoja vaihtaessa ja hiekkalaatikon reunalla istuen ;) Siellä hiekkalaatikolla toki istuskelen vieläkin aika paljon, mutta nyt on onneksi myös aikaa kädentaidoille :)


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI