Käärmeen tähtisumu

21. toukokuuta 2012 klo 16.43
Luokat: Kaulakorut

Long time no blog! S√§hk√∂postitse jo tuli kyselyj√§, ett√§ mik√§s on, kun blogi on vaiennut vuoden lopussa ihan tyystin. No, el√§m√§ tuli v√§liin. √Ąitiys tuntuu viev√§n niin tehokkaasti ajan ja energian, ett√§ korut ovat olleet nyt aika lailla paitsiossa. Puolen vuoden tauon aikana olen kyll√§ tehnyt korujuttuja siin√§ mieless√§, ett√§ olen yritt√§nyt keksi√§ toimivan menetelm√§n jo aiemmin kokeilemieni kynsilakkariipusten tekoon.

Kuten jotkut ehkä muistavat, minulla oli hirveästi ongelmia liiman kuplimisen kanssa. Luulin, että ne ongelmat ratkesivat, kun lopulta löysin tarkoitukseen erinomaisesti soveltuvan liiman, mutta ei. Ja mikä masentavinta, tämä uusi liima aiheutti riipuksiin ilmakuplia jopa parin kuukauden kuluttua liimauksesta! Pidin riipuksia ns. karanteenissa useamman viikon liimauksen jälkeen varmistuakseni siitä, ettei niihin tule ilmakuplia, joten tyrmistys oli suuri, kun sitten joskus maalis-huhtikuussa tajusin, että pariin muutamia kuukausia aiemmin tehtyyn riipukseen oli kuin olikin myöhemmin tullut kuplia.

No, olen tehnyt ihan hirveästi sekä ajatustyötä että erilaisia kokeiluja keksiäkseni tekniikan, jota käyttämällä ilmakuplat eivät pilaisi minulta enää yhtä ainoaa riipusta. Olen liottanut asetonissa niin monia pilalle menneitä kokeiluja, etten edes halua yrittää laskea niitä. Nyt olen kuitenkin uskoakseni vihdoin löytänyt toimivan tekniikan. Yhteenkään tällä uudella tekniikalla tekemääni riipukseen ei ole tullut yllättäviä ilmakuplia, ja vanhimmat olen tehnyt jo useampia viikkoja sitten. WAHEY!

Tässä on kuvia tähän mennessä onnistuneimmasta riipuksestani, jossa kuta kuinkin kaikki onnistui ihan nappiin:

Nail polish pendant

Nail polish pendant

Nail polish pendant

Nail polish pendant

Nail polish pendant

Nail polish pendant

Ja lopuksi vielä tarkoituksella epätarkka kuva, joka havainnollistaa korun kimaltelua auringossa:

Nail polish pendant

 

 

J√§tetty 7 kommenttia »

  1. Ninni, 21.5.2012 klo 18.10

    Ihana! Ja ihanaa kuulla mitä kuuluu. Varmasti ollut hermoja raastavat muutamat kuukaudet näitä kaunokaisia odotellessa =/ Mutta tämä on hyvin kaunis ja onnistunut <3


  2. outiriina, 21.5.2012 klo 19.06

    upea riipus, kerrassaan ihana <3


  3. ujosiili, 22.5.2012 klo 16.20

    Wow! Onko tämä todella sama koru kaikissa kuvissa? Mieletön väriskaala!!


  4. Outi, 22.5.2012 klo 22.02

    Kiitoksia kovasti kehuista! :)

    ujosiili, kyllä se on sama riipus kaikissa kuvissa. Siinä on aivan ihana värivaihtelu, tuollaisilla moneen eri väriin taittavilla lakoilla saa kyllä välillä toooosi nättiä jälkeä aikaan :)


  5. Tepsu, 22.8.2012 klo 18.16

    Saako kysyä, mihin liimaan päädyit? Ihania koruja, sellaisia mitä voisi vaan tuijotella pitkän aikaa!


  6. Outi, 22.8.2012 klo 23.49

    E-6000 on se mitä käytän :) Ja kiitos!


  7. Sally, 12.10.2012 klo 0.05

    Outi, oletko löytänyt tuota E6000-liimaa ihan kotimaasta?

    Etsyssä ainakin oli sitä aika monella, kaipa sieltä voisi sitä sitten tilata.


Kommenttisi

Voit käyttää kommentissasi näitä koodeja:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Tämän merkinnän kommenttien RSS-syöte | TrackBack URI