Samat välineet, eri tulos

24. toukokuuta 2012 klo 14.22
Luokat: Kaulakorut, Sormukset, Yleinen

Ajattelin kirjoittaa pari sanaa näiden tekemieni kynsilakkakorujen ainutlaatuisuudesta. Kun korua markkinoidaan uniikkina, sen voi ymmärtää suppeasti tai vähän laajemmin (tai ainakin minä ajattelisin niin).

1) Koru voi olla tehty sellaisella tekniikalla ja sellaisista materiaaleista, että toista samanlaista on mahdotonta tehdä. Esimerkiksi korukivissä on usein sellaisia kuviointeja ja sävyjä, että identtisiä kiviä ei kerta kaikkiaan ole mahdollista löytää. Vesivaluna tehty hopeariipus on aina muodoltaan uniikki, ihan kuten uudenvuodentina.

2) Koru voi olla tekijälleen ainoa laatuaan mutta silti jäljennettävissä. Voin tehdä korun, jollaista en ole nähnyt aiemmin, ja päättää, että en enää ikinä tee toista samanlaista. Minun tekemänäni se on silloin uniikki, mutta se voi olla tehty siten, että joku toinen voi ottaa siitä mallia ja tehdä siitä identtisen kopion.

Tein uteliaisuuttani useamman korun täsmälleen samoilla lakoilla ja samalla tekniikalla. Ensimmäinen niistä oli edellisessä merkinnässä esitelty ”käärme”riipus. Seuraava näyttää tältä:

samplependant02

Sitten tein kokeeksi sormuksen, samoilla lakoilla senkin:

Nail polish ring (2)

Sitten vaihdoin käyttämääni glitterlakkaa, mutta muuten käytin samoja lakkoja ja samaa tekniikkaa:

samplependant01

Vaikka noissa koruissa on samat materiaalit, sama tekijä ja sama tekotapa, ne ovat täysin erilaisia… ihania, ainutlaatuisia. :)

Toisenlainen esimerkki on sitten tämä kynsilakkasormus:

Nail polish ring (3)

Se on kaunis, mutta helposti kopioitavissa. Riittää, kun hankkii samanlaisen sormuspohjan ja tietää, mitä kynsilakkaa olen käyttänyt (Nfu Oh 52, jos jotakuta kiinnostaa :D). Molemmissa on puolensa, mutta minua viehättävät enemmän nuo kuvioidut lakkakorut, joiden tekemisessä onnella ja sattumallakin on oma pieni roolinsa :)