Tyhjä pää

4. huhtikuuta 2006 klo 23.27
Luokat: Yleinen

Maailmassa on paljon taiteilijoita, jotka saavat inspiraationsa ympärillään näkemästään kärsimyksestä ja pahuudesta, maailman rumuudesta, kivusta. Vaikka en itseäni minään erityisenä taiteilijana pidäkään, huomaan tarvitsevani inspiraatioon kauneutta1. Ikävät asiat tukahduttavat luomistarpeeni ja saavat mielikuvitukseni solmuun.

Inspiraatioon tarvittava kauneus voi olla monenlaisia asioita: luonto kaikessa moninaisuudessaan, rakkaus, musiikki… tärkeintä on, että jokin koskettaa. Jos otan esimerkiksi musiikin, voi inspiraatio tulla jostakin kappaleesta kokonaisuudessaan, sen melodiasta tai sen tarinasta, jostakin yksittäisestä kohdasta sanoitusta tai yksinkertaisesti tunnelmasta, jonka laulussa aistin.

Tänään minulla ei ole mitään näytettävää. Lukuunottamatta yksiä lahjaksi tehtyjä korvakoruja en ole onnistunut pusertamaan itsestäni irti mitään kaunista. Kädet ovat korupuuhissa suostuneet ainoastaan tylsiin rutiineihin kuten korvakorukoukkujen tekoon. Pää on ollut ideoista tyhjä.

Keskustelin tänään erään ihmisen kanssa asioista, jotka liittyvät yhteiseen – joskin kaukaiseen – menneisyyteemme. Kuulin asioita, jotka tekivät minut hirveän surulliseksi. Tajusin ahdistuvani ihmisten käytöksestä; siitä, miten helposti ihmiset lyövät lyötyä… siitä, miten helppoa joillekin on (usein vielä perusteettomassa) ylemmyydentunnossaan polkea toinen maanrakoon, katsoa nenänvarttaan pitkin kuin jotenkin vähempiarvoista ja aiheuttaa joskus korjaamatontakin tuhoa. Minua ahdistaa se, että joillekin asioille en voi mitään, vaikka kuinka haluaisin.

Ja lopuksi: olen perhanan kyllästynyt know-all-peikkoihin.2

—–
1 Tämä koskee koruja – kuvat ovat eri asia. Parhaat Poser-kuvani tein surullisena ja maailman murjomana.
2 Eräs know-all peikko kävi toisessa blogissani ilmoittamassa suurin piirtein, että olen eläinrääkkääjä, kun juoksutan hiirtä lattialla juoksupallossa. Just.