”#¤%@£$ !!!

22. maaliskuuta 2006 klo 21.28
Luokat: Hopea, Sormukset

Koska yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, esitän nyt yhdellä ainoalla kuvalla hyvin kattavan selityksen sille, miksen koskaan tee sormuksia.

sormus

Ja voin kuulkaas vakuuttaa, että kun kolme peräkkäistä yritystä menee täydellisesti pieleen (minulle kelpaisi rumakin lopputulos, kunhan se olisi ruma sormus eikä modernia taidetta muistuttava lankakasa) ja tajuat haaskanneesi taas lähemmäs metrin hopealankaa, niin itku ei ole kaukana.

Minä en kerta kaikkiaan onnistu. En, vaikka miten yrittäisin. Saan aikaan kelvollisen sormuksen ainoastaan yhdellä tekniikalla, enkä erityisemmin pidä sillä tavalla tehdyistä sormuksista.

Näin käy kerran toisensa jälkeen: rohkeutta ja optimismia puhkuen päätän taas kerran kokeilla sormuksen tekoa ja puoli tuntia myöhemmin yritän olla itkemättä silkasta vit kiukusta. Mitä minä teen väärin? Olen kokeillut pehmeällä langalla, puolikovalla langalla, 0.8 mm:n langalla, 0.7 mm:n langalla, 1.0 mm:n langalla – enkä onnistu millään?

Tällaisina iltoina kiusaus heittää helmet, hopealangat ja työkalut Länsiväylälle on kova.